Sivu 1/1

Kysely maanviljelijöiden teknologian käytöstä

Lukematon viestiLähetetty: 17 Huhti 2019, 18:58
Kirjoittaja kuru-ukko
Moikka,
olen pitkään lueskellut tätä palstaa, mutten postannut ennen. Jos tällainen on sääntöjen vastaistaista niin poistakoot ylläpito viestini. En ainakaan säännöistä huomannut, että olisi.

Olen Etelä-hämäläisellä maatilalla kasvanut, mutta työskentelen nykyisin ohjelmistokehittäjänä. Minun on pitkään tehnyt mieli käyttää taitojani johonkin mielekkääseen ja mikäpä olisi sen merkityksellisempää, kuin auttaa Suomen maanviljelijöitä työssään. Olenkin alkanut suunnitella palvelua, jonka avulla maanviljelijät voisivat helpommin kerätä, tallentaa ja analysoida maatilalla syntyvää dataa. Parin päivän aktiivisen googlailun perusteella en ole ainakaan ihan vastaavaa löytänyt.

Olen tehnyt lyhyen kyselyn, jossa kartoitan maanviljelijöiden tiedonkeruuta ja teknologian käyttöä. Sen täyttämiseen menee noin 10-15 minuuttia. Nyt on oiva tilaisuus päästä vaikuttamaan siihen millainen palvelustani muotoutuu. Minulla on kaikki vielä vasta alussa ja päivätöiden ohessa olisi tätä tarkoitus koodailla. Haave olisi, että ensimmäinen prototyyppi valmistuisi niin, että testikäyttäjät pääsisivät sitä testaamaan syksymmällä ja ensimmäinen versio julkaistaisiin ensi keväänä.

Kysely löytyy osoitteesta https://forms.gle/uNwqhpJk7wap2RxZ8 Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin aiheen tiimoilta. Kiitos kaikille vastaajille ja kommentoijille!