Epärehellinen myyjäliike!

Valvoja: Farmari-ryhmä

Keskustelua traktoreista ja työkoneista. Uusista malleista, vioista, parannuksista.

Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja jan79 » 25 Syys 2014, 15:36

Tarinani ei ole traktorista mutta valitettavan totta. Kirjoitushetkellä kanne on vireillä mutta suomalainen oikeuslaitos on niin hidas...

Ostin Lokakuussa 2013 Kouvolan Konekeskolta uuden Case merkkisen pyöräkuormaajan. Uutta konetta olin ostamassa ja kuten kaikissakauppakirjoissakin lukee, koneen piti olla uusi. Laskussa lukee vielä että koneen vuosimalli on 2013.

Ongelmat alkoivat jo kotimatkalla kun hain konetta kotiin. Keskolla varustelivat U-auran sähköineen koneen keulalle ja kesken kotimatkan, aura alkoi elää omaa elämää, kääntyili omineen. Reklamoin myyjälle siis ensimmäisen kerran kotimatkalla.

Oli vasta alkua. Vasta kotona huomasin että kaikki koneen lukot olivat lukkopesistään ruostuneet niin etteivät toimineet. Pian alkoi hihna ujeltamaan uudessa koneessa ja selvisi että hihnan materiaali oli ”kovettunut”.

Ovista oli tiivisteet jo kulahtaneet niin ettei pitäneet vettä. Uudessa koneessa tuli sateella vedet sisälle. Lisäksi keskon varustelut oikutteli jatkuvasti. Mittaristo meni vaihtoon kun laski kosteuden sisälle, peruutuskameran näyttö meni vaihtoon, Led-paneelimajakka meni vaihtoon kun lakkasi toimimasta. Lisäksi maahantuojan ja merkkiliikkeen eli konekeskon varustelut lisähydrauliikan osalta oli täysin ala-arvoista. Lisähydrauliikkaa käytettäessä esimerkiksi hiekoituskauhaa pyörittäessä, ratti nyki kesken ajon. Lisäksi hydrauliikka piti ihan ihmeellistä ääntä. Näitä vikoja yritti keskon miehet korjata läpi talven, onnistumatta. Kukaan ei ottanut kantaa olisi turvallista työskennellä koska lisähydrauliikkaa käyttäessä ohjaus nyki ajoittain todella voimakkaasti koneella ajaessa.

Talvi pakkasella… Konekesko oli asentanut Eberin lämmittämään konetta. No, ei lämmittänyt. 15 astetta celsiusta mittarissa niin ei tahtonut ikkunat pysyä auki. Ja vaikka eberi huusi 2 tuntia päällä, ei ikkunat sulaneet.

Talvella jouduin lisäksi Fintractorin sekä konekeskon pelinappulaksi. Casen merkkiedustus siirtyi Fintractorille joka ei ollut kovin innokas korjailemaan konekeskon myymää konetta. Konekesko taas jätti heiltä koneen ostaneen täysin oman onnensa nojaan.

Tuli kevät, ja lämpöisempi. Ilmastointihan koneessa on mutta sekään ei toiminut. Ilmastoinnin sai sentään kuntoo helposti huollattamalla sen kahteen kertaan, yksi ei riittänyt.

Sitten keväällä alkoi kukat kukkimaan. Niin myös Case. Muutamia kuukausia oston jälkeen kone alkoi ruostumaan. Nyt kirjoitushetkellä, konen hytti ruostuu ulkokulmista, takapaino ruostuu koneen ja painon välistä, lisäkis ruostetta on katolla, ovissa, lokasuojien ulkopuolella. Ottaen huomioon että uutena pitämäni kone on jo kertaalleen paikkamaalattu Fintractorin puolesta.

Mutta se suurin? Ostin koneen lokakuussa 2013. Laskussakin sanotaan että vuosimalli on 2013 mutta… Reklamoin syksyllä jo heti kun huomasin, koneen tyyppikilvessä onkin valmistusvuosi 2011. Konekeskon myyjä ylimielisesti ilmoitti ettei tyyppikilven valmistusvuosi kerro mitään. Lisäksi tein Konekeskolle ihan kirjallisen reklamaation mutta minulla ei sanat riitä kertomaan kuinka ylimielinen oli Konekeskon vastaus. Totesivat vielä että kone on ollut uusi ja se on minulle uutena myyty ja vielä ovat uuden koneen takuun myöntäneet, se siitä.

Nyt minulla on pihalla 2013 (todellisuudessa 2011) vuosimallisena ostamani pyöräkuormaaja joka ruostuu. Lisäksi hydrauliikka ei vieläkään toimi täysin. Kuormatessa kone oikkuilee ajoittain niin että vaikka ratti kääntyy niin kone ei käänny.

Nyt tänään viimeisimpänä olen reklamoinut sähköpostitse Fintractorille, koneessa alkoi tänään oikutella sähköt. Sisävaloa ei saa sammumaan millään ja mitkään työvalot eivät toimi. Olen tarkastanut sulakkeet ja ovat ehjät. Tämä on pitkästä varastoinnista johtuvaa jatkuvasti lisääntyvää ruosteiden sekä hapettumien lisääntymistä jolle ei loppua näy.

Konekeskon asianajajan mukaan em. Oireet eivät ole vikoja vaan rakenteellisia ominaisuuksia. Ratin kuuluukin pyöriä (ilmeisesti koneen ei), lisäksi eberin ei kuulukaan lämmittää koneen sisätiloja vaikka myyjä kyllä väitti aivan muuta.

Konekaupassa ei muutenkaa mennyt mikään väärin. Ei edes se että uutta konetta olin ostamassa ja möivät minulle 2 vuotta vanhan koneen joka ilmeisesti nyt ruostuu pitkän varastoinnin/seisonnan takia.

Olen joutunut turvautumaan omaan asianajajaan mutta konekesko ei ole millään asteella halukas sopimaan asiaa. Päinvastoin, haluavat pitkittää ja hankaloittaa parhaansa mukaan. Minä luulin että minä olen tässä vaatimassa oikeuksiani, mutta konekesko vaatiikin nyt minulta korvauksia että uskallan nousta isoa yritystä vastaan.

Ensimmäisen kerran reklamoin myyjälle jo kotimatkalla ja syksyllä/talvella asia muuttui vakavammaksi kun tajusin että myyjäliike oli myynyt minulle tarkoituksellisesti vanhan työkoneen uutena kun uutta olin ostamassa.

Nyt minulla on 200 000 euroa kiinni ruostuvassa ja viallisessa työkoneessa ja minulla alkaa loppua usko suomalaiseen oikeuslaitokseen.

Petoksen tehnyt porskuttaa eteenpäin ja kiistämällä vain kaiken pitkittää asioiden selvittämistä.

Pieni yrittäjä on todella pieni ja heikko ison Konekeskon edessä. Moni on myös sanonut että oikeus asettuu herkemmin ison puolelle.

Löytyykö suomesta oikeutta. Lasku minulla löytyy mistä näkee että olen uuden ostanut mutta vanhan minulle toimittivat ja nyt tuntuu että olen täysin lainsuojaton.


Jälkiviisaus on paras viisaus mutta jokainen miettiköön omalle kohdalle. Jos joku on ostamassa uutta traktoria merkkiliikkeestä ja myyjä myy konetta joka on aivan pakasta vedetty ja kuten tuossa omassa casessa, etukuormaajassa ei ollut ikinä ollut edes kauhaa kiinni. MInulla oli kaikki syy uskoa että kone on uusi. Jostain syystä myyjä ei hirveämmin tyyppikilpeä esitellyt minulle vaikka nyt jälkikäteen niin väittääkin.

Seuraavan kerran kun teen kauppaa, minulla on nauhoittava nauhuri mukana :evil:
Avatar
jan79
Luokka: yli 200 hv
 
Viestit: 293
Liittynyt: 04 Maalis 2010, 23:40

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja kylmis » 25 Syys 2014, 19:52

Sinulla on poikkeuksellisen paljon huonoa tuuria matkassa, olen pahoillani. Olen käynyt Konekeskon kanssa puimurikauppaa ja ihan hyvin voisi olla ja ehkä onkin se tilanne, että kone myydään uutena, mutta valmistuvuosi voi olla vaikkapa 2013. Se on tuon puulaakin tyyli, että koneet ostetaan isona eränä ja niitä myydään "tarjouksessa" niin kauan kuin erää riittää. Esim. tätä Averoa on mainostettu vähintään viime syksystä asti tällä 99-hinnalla ja siitähän ei tosiaan tiedä koska on valmistettu. Tämä kuuluu Keskon kaupankäyntikulttuuriin ja sille ei oikein mitään voi. En ole henkilökohtaisesti oikein innostunut käymään Keskon kanssa kauppaa, koska myöskin tuo on tuttu ominaisuus, että edustukset vaihtuu ja eräänä päivänä Kesko ei siitä enää vastaa. Jostain syystä yhdistän edustuksen seilaamisen myös Keskon touhuun. Takuuasioiden hoidosta liikkuu myös erilaisia teorioita, mutta tässä esimerkkitapauksessa jotain on sentään yritetty tehdä. Tuntuu siltä, että tuote ei ole oikein muutenkaan ollut nyt laadukas. Vaikea silti syyttää, että asioita olisi hoidettu huonosti tai väärin, mutta ostajan täytyy sisäistää ne riskit mitä voi tapahtua, kun Keskon kanssa asioi.
kylmis
Luokka: >500hv
 
Viestit: 526
Liittynyt: 08 Syys 2005, 10:01

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja SS » 25 Syys 2014, 20:09

Keskon konemyynnin perinne varmaankin juontaa juurensa pitkäaikaisesta Leukkujen myynnistä. Siinä jos missä tarvittiin teflonmiestä Keskon päässä selittämään, että väärin käytetty kun peräreppu repiää, sähköt prakaa, kone ruostuu jo ennen toimittamista ja hydrauliikat hapertuu.

"Joo kansilastissa on tuotu, ota tästä litra miranoolia."

-SS-
Avatar
SS
Luokka: >500hv
 
Viestit: 1617
Liittynyt: 25 Huhti 2005, 22:26
Paikkakunta: Lohja

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja jan79 » 25 Syys 2014, 20:21

En tiedä Konekeskon myyntitavoista mutta jos vanhoja koneita myydään uutena, asiakkaan pitää olla siitä tietoinen mutta eihän pari vuotta vanhaa voi täysin myydä uutena.

Ymmärrän jos olisin tietoisesti ostanut "ylivuotisen" koneen täysin alehintaan mutta ei. Ja oikein 200 000 euron konekauppaa ei voi enää tänäpäivänä verrata johonkin Leyland-kauppoihin.

Lisäksi ymmärrän kyllä että jos ostaa koneen vaikka alkuvuodesta, siinä voi tyyppikilvessä olla edellinen vuosiluku.

Nyt kuitenkin tuo case ostettu Lokakuussa 2013 ja tyyppikilvessä onkin 2011. CE-todistuksessa mitä minulle ei esitetty kaupankäynnin yhteydessä, oli valmistusajankohdaksi laitettu kesäkuu 2011.

Joo-o.. Ovat tietoisesti myyneet vanhan jossakin sataman varastossa tms. pari vuotta seisoneen koneen uutena.

Mutta pelkkä tietoisuus että kone onkin 2 vuotta myytyä vanhempi, alentaa koneen arvoa huomattavasti.

Kiitos, ei enää ikinä kauppaa Konekeskon kanssa.
Avatar
jan79
Luokka: yli 200 hv
 
Viestit: 293
Liittynyt: 04 Maalis 2010, 23:40

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja perfekt » 25 Syys 2014, 20:59

Keskonen on aivan jostain syvältä, aikanaan cittarikauppiaat koetti hakea oikeuksiaan.

Kyläkauppiaat menetti keskosen kanssa omat ja suvun omaisuudet erilaisissa kytkennöissä ja takauksissa.

Meikäläisen bisneksiin ; 2003 Lemken ei kelvannut keskoselle, 2005 edustus piti saada keinoja kaihtamatta jne jne jne

Todella tylsä talo on ja ihmekös tuo johtajanaan vanha maatalouskaupan tollo ja alaiset tyyliin armeija komennetaan tekemään jotain "tuottoisaa" tai simputamme kyykkyyn ylös jne taaksepoistuuu,,,,,,

Å,,,å
Avatar
perfekt
Luokka: >500hv
 
Viestit: 1638
Liittynyt: 19 Joulu 2004, 21:41
Paikkakunta: Loimaa

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja dbfi » 25 Syys 2014, 21:05

Mitä ilmeisemmin kaikki kaupassa ei ole sujunut ihan "rehellisesti" mutta kannattaa varoa suhtautumasta tapahtuneeseen liiaksi tunteella.

Kyllä minusta käyttämätön kone voidaan myydä uutena vaikka olisi pari vuotta vanha. Saattaisi jopa mennä 2013 vuosimallisena ellei tuotteeseen ole tullut mitään vuosimallimuutoksia sen parin vuoden aikana. Oleellista tässä varmaan on se onko kauppasopimukseen kirjattu että kyse on 2013 mallisesta koneesta, nimenomaan valmistuspäivän mukaan tulkittuna.

Jos myyjä on puhunut 2013 mallisesta koneesta mutta mitään merkintää kauppakirjaan ei ole laitettu niin uskoisin että liike on vaihvoilla vaikkakin itse tietäisit että ihan muuta oli suullisesti luvattu.

Kaupassa ei ole mitään kuluttajasuojaa kun ostaja on yritys.

"Keskon jälkiasennusten" viat vähän asia erikseen, niitähän olikin yritetty korjata. Jos se jälkiasennettu varustus ei ole tullut korjauksella kuntoon niin työn takuuaikana puutteet olisi pitänyt korjauttaa. Jos eivät ole osanneet laittaa kuntoon niin niiltä osin varmaan kaupan olisi voinut purkaa. Foorumin lakimiehet kertokoot totuudet, tässä vain vähän keskustelun pohjaa...
dbfi
Luokka: yli 200 hv
 
Viestit: 245
Liittynyt: 18 Touko 2012, 12:53

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja dbfi » 25 Syys 2014, 21:08

perfekt kirjoitti:Keskonen on aivan jostain syvältä, aikanaan cittarikauppiaat koetti hakea oikeuksiaan.

Kyläkauppiaat menetti keskosen kanssa omat ja suvun omaisuudet erilaisissa kytkennöissä ja takauksissa.

Meikäläisen bisneksiin ; 2003 Lemken ei kelvannut keskoselle, 2005 edustus piti saada keinoja kaihtamatta jne jne jne

Todella tylsä talo on ja ihmekös tuo johtajanaan vanha maatalouskaupan tollo ja alaiset tyyliin armeija komennetaan tekemään jotain "tuottoisaa" tai simputamme kyykkyyn ylös jne taaksepoistuuu,,,,,,

Å,,,å


Ehkä näin mutta onko tuossa nyt mitään laitonta? Jos liikkeen toimintatavat ei tyydytä niin ei sen kanssa kannata asioida. Tässä valinnassa vastuu on asiakkaalla.
dbfi
Luokka: yli 200 hv
 
Viestit: 245
Liittynyt: 18 Touko 2012, 12:53

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja SS » 25 Syys 2014, 21:33

jan79 kirjoitti:Ymmärrän jos olisin tietoisesti ostanut "ylivuotisen" koneen täysin alehintaan mutta ei. Ja oikein 200 000 euron konekauppaa ei voi enää tänäpäivänä verrata johonkin Leyland-kauppoihin.


Onko siis vain mahtisumman rahaa käyttäneellä oikeus arvostella kaupassa saamaansa konetta tahi myyjäliikettä ? Kyllä se leukkurahakin aika vinhasti tarikkoa heiluttamalla ja lehmäntissiä vanuttamalla jouduttiin hankkimaan.

Onko asiaan mitään osaa tai arpaa koneen omissa ominaisuuksissa ja laadussa ? Voiko maahantuoja muuttaa hyvän koneen huonoksi ? Mielestäni ei kokonaan. Kyllä ne oireet ja ominaisuudet niissä koneissa itsessään ovat jo tehtaan valmistusasenteen jäljiltä.

Muutostyöt kotimaassa ovatkin asia erikseen. Siinä on jokin itsenäinen alihankkija mahdollisesti tehnyt homman joko oikein tai vähemmän oikein.

-SS-
Avatar
SS
Luokka: >500hv
 
Viestit: 1617
Liittynyt: 25 Huhti 2005, 22:26
Paikkakunta: Lohja

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja vms1 » 25 Syys 2014, 21:36

Mun mielestä se ei ole ongelma tässä tapauksessa että kone on laitettu nippuun eri vuonna kun se on myyty. Eli jos kone vastaa 2013 vuosimallia niin silloin ei ole väliä koska se on nippuun laitettu. Itseasiassa tässä voidaan halkoa hiuksia niin kauan että joku laittaa jonkun koneen takaisin kun löytyy komponentti jonka valmistusvuosi on 5 vuotta aikaisemmin kuin mitä lopputuleman tyyppikilvessä lukee.

Todellinen asia mikä tässä mättää on että keskon ja monen muun varastopaikka on huono. Tämä esiintyy lähes kaikissa koneissa ja usealla maahantuojalla. On aika kumma että yli 100000 koneet jotka voivat mennä hyvinkin tarkkaan taloon seisotetaan satamassa räntäsateessa ja suolasessa viimassa talven yli ja lopulta kuljetetaan kevätsohjossa suolatulla tiellä asiakkaalle. Ole siinä sitten kiitollinen tuliterästä työkoneesta joka on jo ruosteinen ennen kuin se tulee lavetilta alas.

Sikäli nämä koneet joita ruvetaan valmistamaan vasta siinävaiheessa kun tilaus on sisällä ovat vähän turvallisemmat.
vms1
Luokka: yli 150 hv
 
Viestit: 155
Liittynyt: 22 Loka 2009, 20:40

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja vms1 » 25 Syys 2014, 21:39

SS kirjoitti:
jan79 kirjoitti:Ymmärrän jos olisin tietoisesti ostanut "ylivuotisen" koneen täysin alehintaan mutta ei. Ja oikein 200 000 euron konekauppaa ei voi enää tänäpäivänä verrata johonkin Leyland-kauppoihin.


Onko siis vain mahtisumman rahaa käyttäneellä oikeus arvostella kaupassa saamaansa konetta tahi myyjäliikettä ? Kyllä se leukkurahakin aika vinhasti tarikkoa heiluttamalla ja lehmäntissiä vanuttamalla jouduttiin hankkimaan.

Onko asiaan mitään osaa tai arpaa koneen omissa ominaisuuksissa ja laadussa ? Voiko maahantuoja muuttaa hyvän koneen huonoksi ? Mielestäni ei kokonaan. Kyllä ne oireet ja ominaisuudet niissä koneissa itsessään ovat jo tehtaan valmistusasenteen jäljiltä.

Muutostyöt kotimaassa ovatkin asia erikseen. Siinä on jokin itsenäinen alihankkija mahdollisesti tehnyt homman joko oikein tai vähemmän oikein.

-SS-


Sikäli asiassa on ero että jos ostaa halvimman markkinoilla olevan lapion niin ei voi vaatia ihan samaa laatua kuin kalliimmalla. Sama pätee sitten kalliisiin koneisiin
vms1
Luokka: yli 150 hv
 
Viestit: 155
Liittynyt: 22 Loka 2009, 20:40

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja SS » 25 Syys 2014, 21:52

vms1 kirjoitti:
SS kirjoitti:
jan79 kirjoitti:Ymmärrän jos olisin tietoisesti ostanut "ylivuotisen" koneen täysin alehintaan mutta ei. Ja oikein 200 000 euron konekauppaa ei voi enää tänäpäivänä verrata johonkin Leyland-kauppoihin.


Onko siis vain mahtisumman rahaa käyttäneellä oikeus arvostella kaupassa saamaansa konetta tahi myyjäliikettä ?
....

-SS-


Sikäli asiassa on ero että jos ostaa halvimman markkinoilla olevan lapion niin ei voi vaatia ihan samaa laatua kuin kalliimmalla. Sama pätee sitten kalliisiin koneisiin


Okei, no siispä silloin aikanaan Zetorin ostajat tiesivät mitä tuli tapahtumaan, jos kone rispaantui, ei niitä pikkuosia juurikaan menty Keskon tiskille vaatimaan, vaan annettiin tiivisteen repsottaa. Leukkuhan ei ollut halvempi kuin muut länsikoneet.

Onko tässä nimenomaisessa tapauksessa palattava tuohon eroon ? Onko Case siis ns. korkean laatuodotuksen kone vai Catin ja Volvon vieressä lähinnä vilttiketjua ?

-SS-
Avatar
SS
Luokka: >500hv
 
Viestit: 1617
Liittynyt: 25 Huhti 2005, 22:26
Paikkakunta: Lohja

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja jomikko » 25 Syys 2014, 23:32

Ei tuo minunkaan mielestä kuulosta kovin erikoiselta, että kone on myytäessä pari vuotta vanha. Saattaahan sitä joutua ostamaan esim varaosan, joka on seissyt vuosia paikallisen myyjäliikkeen varastossa. Se on sitten toinen juttu miten niitä säilytetään. Oliko se taas vantaalla se konekeskon pääpaikka, jossa koneita maahantuontihuolletaan ja makuutetaan sitten x vuotta. Niinkuin todettu, konekesko on vuosikymmenet tehnyt niin, että X määrä koneita ostetaan kerralla, saavat ne siten halvemmalla.

Enemmän kuulostaa sieltä on itse kone on aivan susi, eikä niitä lisävarusteita ole osattu sen paremmin myöskään asentaa. Ei mikää kiva juttu tuon hintaiselle koneelle :x . Jos miettii vaikka niin että olisit ostanut sen todella tehdasuuden koneen vuonna 2011 olisi nämä viat tulleet varmasti silti esiin. Ei kai näissä meidän oloissa voi millään saa säilytyksessä aikaan noin paljon vikoja. Jos miettii että nuo koneet toimivat Englannissakin...ja täytyisi kai olettaa tuollaisen kestävän ehjänä vesisateessa yms.
jomikko
Luokka: Hevosaura
 
Viestit: 17
Liittynyt: 18 Loka 2010, 00:41

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja jan79 » 26 Syys 2014, 01:06

Kyllä kone on minulle uutena myyty. Laskussakin lukee että vuosimalli 2013. Lisäksi kauppakirjoissa on ruksittu kohta että kone on "UUSI". Lisäksi minulla on kotona mustaa valkoisella mistä käy ilmiettä koneen vuosimalli katsotaan tyyppikilvestä ja sillä perusteella pisteytetään koneet esim.tarjouskilpailuissa. Ja casen tyyppikilvessä komeilee vuosiluku 2011. Ja nimenomaan olen alusta asti ollut ostamassa uutta ja käyttämätöntä konetta. Miksi maksaisin parivuotta vanhasta koneesta täysijn uuden hinnan?

Uudistuksia noihin koneisiin tulee vähemmän kuin esim henkilöautoihin mutta tulee kuitenkin. Esim. tehtaan edustaja lupasi "päivittää" vaihdelaatikon ohjelman koska nykäisee vaihtaessa ykköseltä kakkoselle. tehtaan edustajan tutkiessa konetta totesi että jos kone olisi ollut -13 mallin kone, olisi laatikko voitu päivittää mutta -11 mallin koneeseen ei voi. On muitakin pienehköjä eroavaisuuksia mutta niiden painoarvoa en tiedä.

Näköjään sympatiaa ei täältä moneltakaan heru. Totean vain sen että jokainen voi miettiä omalle kohdalleen että jos on ostanut pakasta vedetyn uuden Valtran joka osoittautuukin tyyppikilven mukaan pari vuotta vanhaksi. Olet sitä sitten vaihtamassa puolen vuoden jälkeen toiseen traktoriin ja sulle sanotaan että hyvityshinta onkin sitten pari vuotta vanhan koneen mukaan niin kyllä tämän palstan hemmotkin olisivat hieman toista mieltä, että onko kaikki nyt mennyt ihan oikein.
Avatar
jan79
Luokka: yli 200 hv
 
Viestit: 293
Liittynyt: 04 Maalis 2010, 23:40

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja SS » 26 Syys 2014, 01:51

Herutatko "palstan hemmoilta" jotakin toimenpiteitä, tukilakkoja, painostusta Keskon suuntaan, vai vaan pelkästään myötätuntoa ?

Jos ja kun ongelmat olivat ilmiselviä, ja tarkasti yksilöitävissä ja havaittavissa, miksei kaupanteon hetkellä kissaa nostettu pöydälle. Kuinka kova kiire oikein olikaan saada kone käyttöön ?

-SS-
Avatar
SS
Luokka: >500hv
 
Viestit: 1617
Liittynyt: 25 Huhti 2005, 22:26
Paikkakunta: Lohja

Re: Epärehellinen myyjäliike!

Lukematon viestiKirjoittaja jan79 » 26 Syys 2014, 07:42

SS kirjoitti:Herutatko "palstan hemmoilta" jotakin toimenpiteitä, tukilakkoja, painostusta Keskon suuntaan, vai vaan pelkästään myötätuntoa ?

Jos ja kun ongelmat olivat ilmiselviä, ja tarkasti yksilöitävissä ja havaittavissa, miksei kaupanteon hetkellä kissaa nostettu pöydälle. Kuinka kova kiire oikein olikaan saada kone käyttöön ?

-SS-


En ole täällä mitään tukilakkoja vissiin pyytänyt?

Reklamoin konekeskolle jo kotimatkalla. Uutta konetta hakiessani, kauppoja tehdessäni ja kun konetta kokeillessani ei ollut mitään hydrauliikkaa vaativaa keulalla, kaikki toimi. Edelleen, kaikki dokumentit laskuja ja kauppa/tilaussopimuksia myöten osoittavat että minulle on myyty 2013 vuosimallin kone uutena ja vieläpä merkkiliikkeestä ostettuna, miksi minun olisi pitänyt osata epäillä että merkkiliike myykin minulle vanhan uutena? Pahoittelut jos -SS-nimimerkille aihe on punainen vaate.
Avatar
jan79
Luokka: yli 200 hv
 
Viestit: 293
Liittynyt: 04 Maalis 2010, 23:40

Seuraava


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google Adsense [Bot] ja 5 vierailijaa

MAINOSPAIKKA