Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Valvoja: Farmari-ryhmä
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
En ole laskenut kannattavuutta. Vanhempien veroilmoitukset olen aina tutkinut suurella mielenkiinnolla ja kyllähän toi karjahomma menetteli B-alueella kun ei mitään investointeja tehty. Mutta siinäkään ei ole otettu huomioon työtuntimäärää, joka vanhempieni tapauksessakin oli aivan tolkuton. Ja omalle pääomalle pitäisi saada korkoa, jonka mukaan ottaminen heikentää tietysti tulosta.
Nyt pitäisi sitten siirtyä viljanviljelyyn ja sen verran tuota pakollista likviä katselin, että se pääoman tuottovaatimus on niin kova, että sehän vie tuloksen aina miinukselle. Mutta jos ei näistä teorioista pahemmin välitä, niin kyllä tällä hommalla jollain lailla pärjäilee. Nuo konekustannukset tekee haittaa, mutta se on puhtaasti oma vika, kun haluaa ajaa hyvillä koneilla. Nytkin on haaveissa investointeja tuolle puolelle vaikka ne ei taloudellisesti niin realistisia olekkaan. Omalla kohdalla tosin merkkaa aika paljon tuo tilan ulkopuolella työssäkäynti. Päätoimisena olisi varmasti paljon tiukempaa.

Kaikelviisii.
Kun seuraa tätä rulettia tulee väkisinkin mieleen, että maanahneimmat aikovat elää ikuisesti. Eräskin 300+50 hehtaarin tuttu taitaa jäädä kyllä omilleen kun jatkaja lunastaa loppuvelan, mutta euron hyrrää ei käytännössä tipu talenttia tilan myynnistä. Töitä on painettu ympäripyöreää, kunnes voimat alkoivat hiipua.
Naapurinsa meinaa pilkkoa ja myydä 50+50 hehtaarin velattoman tilansa n 2 miljoonalla eurolla ja pankissa on säästöjä oletettavasti aika tarkkaan 300 000 e ja lisäksi jonkin verran arvopaperia. Päälle napsahtaa eläke ja kirkonkylässä on jo aiemmin vuoratuotolla kuoletettu rivitalokolmio odottamassa.

Joo monet ovat työllä tehneet itsensä köyhiksi 
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
kylmis kirjoitti:
Nyt pitäisi sitten siirtyä viljanviljelyyn ja sen verran tuota pakollista likviä katselin, että se pääoman tuottovaatimus on niin kova, että sehän vie tuloksen aina miinukselle. Mutta jos ei näistä teorioista pahemmin välitä, niin kyllä tällä hommalla jollain lailla pärjäilee. Nuo konekustannukset tekee haittaa, mutta se on puhtaasti oma vika, kun haluaa ajaa hyvillä koneilla.
Tuo viimeinen lause sen vetää miinukselle ja senhän se tekee useimmilla meillä... Mulla lähellä yhtä muttei yli,ihan virallisesti laskettuna. Maitotilallisena oli aika paljonkin yli vaikka työtunteja tuhottomasti enemmän.
Pakkohan pääomille on laskea oikea korko,eihän se muuten mikään laskelma
Joku jossain puhui neljän prosentin pääoman tuottovaatimuksesta,miks hitossa pitää itseään huijata ja tuottovaatimustakin laskea alaspäin. Investoinneille noin pääpiirteissään täytyy saada katetta ts. investoinnin olisi aina maksettava itsensä. Sadan tonnin koneella viistonnia korkoa,ei paha rasti mikäli koneella tehdään oikeasti töitä?
Kattelin vastikään listaa oman kunnan menestyvistä yrityksistä,pääoman tuotto 50-80%:n seuduilla,puhdasta tuloa tuhottomasti jne. Ihan "normaaleja" firmoja verrattuna maatiloihin,muutamankin henkilön työpaikkoja kuten useat maatilat. Osa jopa kytköksissä maatalouteen. Kuinka nii ollaan väärällä alalla
- Rubinjo
- Luokka: >500hv
- Viestit: 2591
- Liittynyt: 17 Tammi 2005, 22:28
- Paikkakunta: Halikko www.toivontila.fi
- Viesti:
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Niinpä, nyt on ilmenny et tässä hiukan pohjosemmassa on eräs tilanomistaja alkanu ostamaan peltoa. Myös sellasia tiloja jotka ei oo ollu edes myynnissä...claas58 kirjoitti:Täällä päin maata ja eteenkin metsää ostaa paljon sellaisia jotka eivät saa peruselantonsa maataloudesta. Elikkäs perus maanviljelijällä voi olla hankala ostaa maata.
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Väärin . Kaikki on myynnissä kun vain hinnasta sovitaanRubinjo kirjoitti:Niinpä, nyt on ilmenny et tässä hiukan pohjosemmassa on eräs tilanomistaja alkanu ostamaan peltoa. Myös sellasia tiloja jotka ei oo ollu edes myynnissä...claas58 kirjoitti:Täällä päin maata ja eteenkin metsää ostaa paljon sellaisia jotka eivät saa peruselantonsa maataloudesta. Elikkäs perus maanviljelijällä voi olla hankala ostaa maata.
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Tai, jos ostajana on yhteiskunta. Tällöin ei tosin tarvitse edes sopia hinnasta.rysler kirjoitti: Kaikki on myynnissä kun vain hinnasta sovitaan
- Rubinjo
- Luokka: >500hv
- Viestit: 2591
- Liittynyt: 17 Tammi 2005, 22:28
- Paikkakunta: Halikko www.toivontila.fi
- Viesti:
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Sinäpä sen sanoit mm. just noista syistä ja lisäks avioerojen seurauksena tiloja tulee myyntiin myös uudelleen ennen isäntäväen eläköitymistä. Löytyy näiltä nurkilta yks tapaus joka on ostanu vieraalta maata ja myyny sit eteenpäin naapurille ja itte on vuokraviljelijä. (Mut kuten aikasemminkin on huomattu kulttuurierot ovat suuria pitkässä Suomen maassa.)Jari kirjoitti:JOS jää odottamaan että pelto tulee uudelleen kaupan,sanoisin jopa joulupukkiin uskomiseksi. Ainakin täällä pohjanmaalla,täällä vain ostetaanYHTÄÄN tilkkua en tiedä vaihtaneen omistajaa toiseen kertaan kuin tilojen välisissä vaihtokaupoissa. Juuri kuten maalaispoika sanoi,ostavat tilat per kylä kahden käden sormilla laskettavissa eli niitä suurimpia ja jatkavia. Paljon pitää rakennekehityksen mennä eteenpäin että maat tulee uudelleen myyntiin. Toki jatkajan puute voi laittaa maita myyntiin vuosikymmenien päästä tai sairaus milloin vain
![]()
- Rubinjo
- Luokka: >500hv
- Viestit: 2591
- Liittynyt: 17 Tammi 2005, 22:28
- Paikkakunta: Halikko www.toivontila.fi
- Viesti:
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Juu, just näinhän toi taitaa nyt mennä.rysler kirjoitti:Väärin . Kaikki on myynnissä kun vain hinnasta sovitaanRubinjo kirjoitti:Niinpä, nyt on ilmenny et tässä hiukan pohjosemmassa on eräs tilanomistaja alkanu ostamaan peltoa. Myös sellasia tiloja jotka ei oo ollu edes myynnissä...claas58 kirjoitti:Täällä päin maata ja eteenkin metsää ostaa paljon sellaisia jotka eivät saa peruselantonsa maataloudesta. Elikkäs perus maanviljelijällä voi olla hankala ostaa maata.. sori oli pakko
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Joensuu?Rubinjo kirjoitti:Niinpä, nyt on ilmenny et tässä hiukan pohjosemmassa on eräs tilanomistaja alkanu ostamaan peltoa. Myös sellasia tiloja jotka ei oo ollu edes myynnissä...claas58 kirjoitti:Täällä päin maata ja eteenkin metsää ostaa paljon sellaisia jotka eivät saa peruselantonsa maataloudesta. Elikkäs perus maanviljelijällä voi olla hankala ostaa maata.
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
sitä on sit vissiin rahamiehiä liikenteessä siellä päin?claas58 kirjoitti:Joensuu?Rubinjo kirjoitti:Niinpä, nyt on ilmenny et tässä hiukan pohjosemmassa on eräs tilanomistaja alkanu ostamaan peltoa. Myös sellasia tiloja jotka ei oo ollu edes myynnissä...claas58 kirjoitti:Täällä päin maata ja eteenkin metsää ostaa paljon sellaisia jotka eivät saa peruselantonsa maataloudesta. Elikkäs perus maanviljelijällä voi olla hankala ostaa maata.
-
viljanviljelijä
- Luokka: yli 200 hv
- Viestit: 238
- Liittynyt: 10 Joulu 2005, 18:08
- Paikkakunta: varsinais-suomi
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Saattaa olla viisasta unohtaa rahamiesten puheet ja seurata vaan niiden tekoja, tietenkin omien kykyjen mukaan.
Kannattavuuskerrointa olen laskenut vuodesta 2000 ja ainut kerta yli yhden oli vuosi -07. Kuitenkin omaisuuden arvo on noussut ihan kivasti, että silläkin voi motivoida itseään. Esim. vuonna 2000 ostin peltoa 35tmk, nyt vierestä myytiin 12 k€/ha. Kuka niitä osakkeitakaan ostaa pelkät osingot mielessä?
Kannattavuuskerrointa olen laskenut vuodesta 2000 ja ainut kerta yli yhden oli vuosi -07. Kuitenkin omaisuuden arvo on noussut ihan kivasti, että silläkin voi motivoida itseään. Esim. vuonna 2000 ostin peltoa 35tmk, nyt vierestä myytiin 12 k€/ha. Kuka niitä osakkeitakaan ostaa pelkät osingot mielessä?
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Kyllä minä näen tällaisessa perusviljanviljelyssä mahdollisuudet tilan kehittämiseksi aika rajalliseksi. Tämä on aika staattista bisnestä. Pitäisi löytää jotakin ihan omanlaistaan juttua tähän mukaan. Lueskelin eilen KM:stä juttua kaverista, joka tuottaa 20% Suomessa käytetystä sipulista. Sitten tiiän tuosta jonkin matkan päästä porkkananviljelijän, joka kuuluu Suomen suurimpiin. Jotakin tuon suuntaista sitä pitäisi yrittää kehitellä. Omat maat eivät vaan ole sopivia erikoiskasvien viljelyyn. Pikkuisen olen miettinyt jotakin puutavaran jatkojalostamista. Siinä voisi olla markkinarakoa, mutta toisaalta oma kiinnostus ei kuitenkaan ole ehkä tarpeeksi riittävä tuohon juttuun. Kotieläinpuoli on täysin poissuljettu vaihtoehto tällä tukialueella. Ja terveyskään ei anna myötä elukoiden kanssa pelaamiseen. Lähiajan näkymät tulee siis olemaan kuitenkin siinä perusviljanviljeyssä. Koitetaan parantaa peltojen kasvukuntoa, siirtyä rehuviljasta laadukkaampien kasvien viljelyyn. Nämä nyt aluksi ja katsotaan mihin se riittää.
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
No katos, tällä jälkimmäisellä ei oo sitä oikeeta maahenkeäATH kirjoitti:Kaikelviisii.
Kun seuraa tätä rulettia tulee väkisinkin mieleen, että maanahneimmat aikovat elää ikuisesti. Eräskin 300+50 hehtaarin tuttu taitaa jäädä kyllä omilleen kun jatkaja lunastaa loppuvelan, mutta euron hyrrää ei käytännössä tipu talenttia tilan myynnistä. Töitä on painettu ympäripyöreää, kunnes voimat alkoivat hiipua.
Naapurinsa meinaa pilkkoa ja myydä 50+50 hehtaarin velattoman tilansa n 2 miljoonalla eurolla ja pankissa on säästöjä oletettavasti aika tarkkaan 300 000 e ja lisäksi jonkin verran arvopaperia. Päälle napsahtaa eläke ja kirkonkylässä on jo aiemmin vuoratuotolla kuoletettu rivitalokolmio odottamassa.
Maahenki. Juuei, ei oo itselläkään, velat loppuis nykyarvion mukaan, ku olen 40v. Jos ei innostu ottamaan lisää...
Re: Oletteko laskeneet kannattavuutta?
Täälläpäin suunnilleen kaikki myytävä maa tulee julkiseen myyntiin. Ensin jätetään tarjoukset ja sitten parhaat tarjoajat pääsevät muutamaan kertaan korjaamaan tarjoustaan.Jari kirjoitti:
JOS jää odottamaan että pelto tulee uudelleen kaupan,sanoisin jopa joulupukkiin uskomiseksi. Ainakin täällä pohjanmaalla,täällä vain ostetaanYHTÄÄN tilkkua en tiedä vaihtaneen omistajaa toiseen kertaan kuin tilojen välisissä vaihtokaupoissa. Juuri kuten maalaispoika sanoi,ostavat tilat per kylä kahden käden sormilla laskettavissa eli niitä suurimpia ja jatkavia. Paljon pitää rakennekehityksen mennä eteenpäin että maat tulee uudelleen myyntiin. Toki jatkajan puute voi laittaa maita myyntiin vuosikymmenien päästä tai sairaus milloin vain
![]()
Maata muutenkin vähän julkisessa myynnissä,kauempaa katsottuna näyttäisi etelässä olevan enemmän ostettavaa/vuokrattavaa johtuen tilarakenteesta sekä työtarjonnasta. Tai ainakin oli,lama vaikuttanee juuri näiden tilojen myyntihalukkuuteen?
Naapurustosta eräs isäntä ehti kerätä suunnilleen 80 ha, eikä ollut jatkajaa. Tila myytiin kahdelle.