tonii kirjoitti:EU-tarkastuksessa kävi ilmi, ettei vesistöjen suojakaistoja saa niittää ollenkaan, tai jos niittää niin niittojäte on kerättävä. Onneks en kerinny niitä murskaamaan, puskat ja puut saa kyllä hävittää, mutta ei muuta. Muistakaa!
Kysäisepä nyt siltä tarkastajalta, että onko ihan tehtäviensä tasalla!
Luetaanpa pikaisesti ympäristötuen sitoumusehtoja:
Piennarta ei tarvitse niittää. Se on kuitenkin aina
niitettävä, jos se uhkaa vesakoitua. Niitolla voidaan
myös torjua rikkakasvien leviämistä. Jos pientareen
kasvillisuus niitetään, niittojätteen saa hyödyntää
taloudellisesti. Jos lohko on ilmoitettu tilatuen mukaiseksi
kesannoksi, pientareen hoidossa on noudatettava
kesannon ehtoja. Pientareelta niitetty kasvillisuus
voidaan kuitenkin tällöin kerätä levitettäväksi
muualle kesantolohkolla.
Suojakaista on suositeltavaa niittää kerran kasvukauden
aikana. Suojakaista on kuitenkin aina niitettävä,
jos se uhkaa vesakoitua. Niittojäte on suositeltavaa
poistaa kaistalta ja sen saa hyödyntää taloudellisesti.
Jos lohko on ilmoitettu tilatuen mukaiseksi
kesannoksi, suojakaistan hoidossa on noudatettava
kesannon ehtoja. Suojakaistalta niitetty kasvillisuus
voidaan kuitenkin tällöin kerätä levitettäväksi
muualle kesantolohkolla.
Ei tarvitse niittää jos se nurmi pysyy nurmena, ei kasva vesakkoa eikä muodostu rikkakasvien pesäkkeeksi.
Mutta on siis suositeltavaa niittää. Jos niitetään kasvustoa ei tarvitse kerätä pois. Ja tämä siinä tapauksessa, että kyseessä on "normaali" vesistön varteen jätettävä suojakaista 3-10m leveä PERUSTETTU nurmi.
Mutta jos kyseessä on ympäristötuen erityistuki esim. suojavyöhykkeen perustaminen, näissä on yleensä ehtona, että suojakaista niitetään ja niittojäte kerätään pois.
Suojakaistoja ei saa rikkoa (paitsi kasvukauden aikana tekemällä ilmoituksen kuntaan) ei ruiskuttaa mutta ne SAA niittää.
Ajankohdasta ei sanota sitoumusehdoissa yhtään mitään.
Kesannoilla taas on tuo oma rajoitus ja viimeistään 31.8. mennessä siis VIHERkesannoilla. LHP osalta sanotaan kerran kolmessa vuodessa mutta rikkakasvien ja vesakon leviäminen on estettävä. Monilla LHP-pelloilla tarkoittaa siis joka vuosi
Sen verran vielä täytyy lisätä, että kun sitoudutte tukiehtoihin (eli allekirjoitatte ne hakupaperit) niin lukekaa ne ehdot ihan oikeasti. Silloin tiedätte, mihin on tullut sitouduttua ja mitä pitää tehdä ja mitä ei. Hakuopas sisältää myös periaatteessa kaikki samat tiedot mutta joskus on muistaakseni ollut myös ristiriitaista tietoa siellä (kopioitu kappaleita suoraan siitä vanhasta...).
Maataloussihteerien pitäisi teoriassa tietää myös asiat mutta eivät käytännössä tiedä ja näköjään ei myöskään kaikki tarkastajat ole tehtäviensä tasalla.
ELY-keskuksista voi kuitenkin kysyä, jokaisessa on se tietystä tuesta vastaava henkilö ja viimeistään hän osaa sen oikean tiedon välittää. Monet tiloilla käyvät tarkastajat ovat monesti pätkätyöläisiä ja ehkä ensimmäistä ja viimeistä kertaa niissä hommissa, perehtykää itse niihin tukiehtoihin.
Myöskään ne neuvojat eivät aina ole oikeassa, kaikille sattuu virheitä, ikävä kyllä.