Luomu ja lähi on kyllä kauniita ja hyviä asioita, mutta niiden muutettavuus rahaksi on aivan eri asia. Kysyttäessä ihmisiltä haluaisivatko he ostaa luomulihaa niin suurin osta vastaa kyllä tottakai. Kysyttäessä ovatko he valmiita maksamaan sellaisesta 1-2€/kg enemmän kuin tavanomaisesta, vastaus on pääosin ei olla.lammenranta kirjoitti:Ajatuksena onkin ollut tarttua luomulihan ja lähiruuan tuotantoon (mikäli esim. emoja otetaan), josta lienee kovaakin kysyntää nykyään. Lähellä löytyy pienteurastamo, jonka kanssa yhteistyö olisi varmasti mahdollista. Tuttuja on myös ravintolapäällikköinä, joten kiinnostusta voisi olla. Suoramarkkinointi voisi olla hyvä vaihtoehto saada hieman katetta työlle, koska ei tuo lihan hinta niin päätä huimaava ole. Haasteena tässä olisi saada markkinoitua tuotetta.
Iloisia poikkeuksia kyllä löytyy, onneksi, mutta lähinnä sääntöä vahvistamaan. Se erään tilan kukonlihan tuottaminen, markkinointi ja myynti on hienosti toimiva lautaseen saakka ulottuva konsepti.
Täällä Sastamalassa oli kovakin into tuotteistaa kouluruokailut oman pitäjän lähiruualla, mutta se kaatui yllätys yllätys hintaan volyymiin ja logistiikkaan.