Sivu 13/15
Re: Sateet
Lähetetty: 18 Elo 2008, 15:19
Kirjoittaja claas58
Ohi meni onneksi. Vain 3,5 milliä satoi ja salamoi hetken aikaa.
Re: Sateet
Lähetetty: 18 Elo 2008, 15:31
Kirjoittaja Wilpo
17,4mm tuli eilis yönä ukkosen kanssa. Eipä ole pitkään aikaan edes ukkostanut, mutta nyt oli sitten oikein tiheetä ukkosta. Kahteen otteeseen iski oikein rankanasti sade. Ei ollut ainakaan kaatanut viljoja.
Re: Sateet
Lähetetty: 19 Elo 2008, 11:45
Kirjoittaja Kaupoi
Re: Sateet
Lähetetty: 19 Elo 2008, 16:39
Kirjoittaja aurajokilaivuri
Sähköt toimii taas, ja toisen talon kellarikerroskin saatiin pumpattua suunnilleen kuivaksi, palokunta oli vähän auttamassa kun vettä puski sisään suunnilleen samaa tahtia kuin mitä oma pumppu sai lykättyä ulos. Lähivakuutuksen mies kävi ystävällisesti vilkaisemassa paikkaa ja kertomassa ihan henkilökohtaisesti että tulvavahinkoja ei korvata, koskee myös sadevesiä. Onneksi vesi oli puhdasta ja suunnilleen ainoa kampe jolla oli jotain todellista arvoa oli pyykinpesukone. Vakuusmies mainitsi että Kyrössä (Pöytyä) olisi satanut noin 100 milliä.
Vanhan kuivurin elevaattorinmontussa oli vesiraja käynyt puolessatoista metrissä, joessa vesi oli noussut uomastaan ja meni matalampien siltojen yli ja metsästä tuli vettä yli ojarumpujen kapasiteetin.
Yllättäen viljat olivat kuitenkin pysyneet pystyssä.
Yöllä oli puolestayöstä yhteen asti oikein kunnon valoshow, ja ilmeisesti oli sitten tullut vielä toinen aalto joskus kolmesta neljään.
Re: Sateet
Lähetetty: 19 Elo 2008, 18:09
Kirjoittaja Vesa
Nyt tullut parissa päivässä 16mm. Se on taas hiinä ja hiinä...Pitkää poutaa,kiitos.
Re: Sateet
Lähetetty: 19 Elo 2008, 20:21
Kirjoittaja Jari
Vesa kirjoitti:Nyt tullut parissa päivässä 16mm. Se on taas hiinä ja hiinä...Pitkää poutaa,kiitos.
Viime yönäkin satoi 16mm,ny tuli vajaa parikymmentä lisää. En oo kattonu mittaria sateen loputtua,väliaikaisesti
...Ku pientä oravaa. Jos joskus pääsee puimaan,pinnalla pysyminen on haasteellista vaikka renkaat niin suuret kuin olla voi. Sais joskus toisen sadon rehut tehtyä,kakarana muistan kun sorsanpyytäjiä näkyi rehua tehdessä. Huomena alkaa sorsanpyynti ja rehunteot pahasti kesken,useimmilla aloittamatta,myöhäisin rehunteko todella pitkään aikaan. Puintien aloitus venynyt ennenkin näin myöhäiselle kun tänä syksynä menee,oli vain 150ha vähemmän puitavaa

Re: Sateet
Lähetetty: 21 Elo 2008, 00:08
Kirjoittaja Pehtoori
Laskeskelin että meillä on tässä kuussa tullut noin 90 mm vettä.. Taitaa alkaa tulla uria jo peltoon puimurista, kun nyt joskus puimaan päästään... Ainakin tänään lupasi huomiseksi vähän vettä ja sitten viikon poutaa, mutta eiköhän se ehdi sateeksi vielä muuttua...
Re: Sateet
Lähetetty: 21 Elo 2008, 15:30
Kirjoittaja 6350
Sanotaanko että alkais riittämään..

Sata milliä mennyt jo tässä kuussa rikki..
Re: Sateet
Lähetetty: 21 Elo 2008, 21:41
Kirjoittaja Joozeppi
no nyt on accuweather toivottavasti kerrankin oikeassa. 15 päivän sää pelkkää poutaa!!
Re: Sateet
Lähetetty: 23 Elo 2008, 12:23
Kirjoittaja Timppuli
No nyt näyttäis että olis ainakin täällä suunnalla torstaihin asti poutaa.! Saa nähdä joko illalla näyttää taas sateita. Pari päivää kuivattelis peltoja ja sit alkais tekemään urakalla rehua.! Jos meinaa joskus ne tuolta pellosta saada pois. Tosi märkiä on kyllä pellot ja kun ei se vesi tahdo enää näin syksyllä haihtua sieltä vaikka ojat vetääkin.Toivotaan että ennustus pysyy ja pitää paikkansa.!
Re: Sateet
Lähetetty: 23 Elo 2008, 14:07
Kirjoittaja O.J.
Tänäänkin piti olla poutaa ennusteiden mukaan ja satoi yöllä, aamulla ja vielä satoi äskenkin tuli pikainen kuuro

Ilmankosteus lie aika lähelle 100%.
Re: Sateet
Lähetetty: 23 Elo 2008, 15:18
Kirjoittaja Jari
Joozeppi kirjoitti:no nyt on accuweather toivottavasti kerrankin oikeassa. 15 päivän sää pelkkää poutaa!!
Toivottavasti ei tiedä yhtään mitään. tiistaihin asti poutaa,sen jälkeen kaks poutapäivää ennustusjaksolla. 8 päivää sadetta kahteen viikkoon. 6mm kaadoin tänään mittarista,eilisiä sateita. Tänään ollut ihmeellinen päivä,ei oo satanu ja aurinkokin näyttäytyy juuri näillä hetkillä.
Viljojen valmistumista ootellessa,sateiden alkaessa pitäisi ensimmäisten olla suunnilleen puintikunnossa. Omat sitten joskus

Re: Sateet
Lähetetty: 23 Elo 2008, 15:30
Kirjoittaja Mullifarmari
No niin, tulihan se tämänpäiväinenkin sade sieltä... Johan tuo olikin poutaa pitkälle iltapäivään.
Nyt ei enää parin päivän poudat paljon auta, pellot on sen verran märkiä, että rypemiseksi menee tällä menolla niin puinnit kuin säiliksen kakkoskierroskin
-Mf-
Re: Sateet
Lähetetty: 23 Elo 2008, 18:42
Kirjoittaja JP
Täällä Satakunnassa elokuun saldo n. 160mm, torstainakin (21.8)tuli 55 mm ropsaus.
Tänään vedin yhden heinikon nurin, ihme kyllä ei tullut edes raiteita..
Re: Sateet
Lähetetty: 28 Elo 2008, 22:02
Kirjoittaja pets
25mm ja taas alkoi satamaan Hämeenlinnan lähellä.