Sivu 1/2
kyntöaurat käyttöön
Lähetetty: 05 Loka 2007, 23:06
Kirjoittaja dumpe
kymmenisen vuotta ollaan täysin kultivoitu pellot, mutta nyt on sen verran kosteaa että täytyy kyntöaurat kaivaa esiin. tilalla tapahtui 7 vuotta sitten sukupolvenvaihdos, joten olen vähän pihalla kyntämisestä. sen verran tiedän että aurat ovat kvernelandin 20v vanhat 4-siipiset kääntöaurat, ja 14". automaattilaukaisulaitteilla. pitäisi olla ihan hyvässä iskussa kuitenkin vielä. varsinainen syy miksi kirjoitan tänne on se, että ilman tarkempia tietoja osaako joku sanoa että saako nuo aurat säädettyä 16", jotta työ jouduttuisi jonkin verran. eli mahtaako noista auroista löytyä tuollainen säätömahdollisuus? kiitoksia etukäteen vinkeistä.
Lähetetty: 05 Loka 2007, 23:43
Kirjoittaja Rubinjo
Eiköhän kaikki ton ikäset oo kiinteillä rungoilla ja ojaksilla. En oo ainakaan muunlaisia nähny.
Lähetetty: 06 Loka 2007, 01:15
Kirjoittaja sirkussonni
Eli siis et voi niitä 16" muuttaa, varmaankin ovat sellaiset joissa on ojasta kohden pätkä runkoa ja pulttiliitoksella ovat toisissaan kiinni.
Hinkkaat vaan niillä neljäätoista tuumaa, saattaa olla parempikin, tulee tasaisempi kyntö pääsääntöisesti, riippuu toki maan laadusta.
Lähetetty: 06 Loka 2007, 20:08
Kirjoittaja zetor8045
aurojen kuuluu olla 16" tai säädettävät koska 14" jättää sänkeä pahasti pintaan

Lähetetty: 06 Loka 2007, 20:19
Kirjoittaja Make
16" on toivotonta saada tasaista juurikastainmistoa savimaalla. Jos sänki jää näkyviin on säädöt pielessä.
Lähetetty: 06 Loka 2007, 20:22
Kirjoittaja aksu
zetor8045 kirjoitti:aurojen kuuluu olla 16" tai säädettävät koska 14" jättää sänkeä pahasti pintaan

Ei se tuuma säädöstä ole kiinni. Pikemminkin aurojen kääntävyydestä. 14'' tuumasilla saa erittäin siistiä kynnöstä ja sänkeä ei oo jääny kyl näkyviin.
Lähetetty: 06 Loka 2007, 20:32
Kirjoittaja 6350
Jep. kyllä 14 tuumalla pääsääntöisesti tekee parempaa jälkeä kuin 16", jos maat vähänkään savisempia. Nurmet tullu "vario" auralla kynnettyä aina 14 tuumalla. Tosin viimeinenkin rehunurmi tulee kyntöön nyt syksyllä. Sänget 16" kovemman työsaavutuksen takia. Omissa auroissa ei ole kuorimia, mutta aina on saatu "mustaa jälkeä"..

Lähetetty: 06 Loka 2007, 20:48
Kirjoittaja Valmettimies
Meillä on ainaki saman ikäluokan kolme siipisis Fiskarsseis tarrat 14" ja 16" ja ne on vissiin aina ollu ja on 16" säädös.
Lähetetty: 06 Loka 2007, 21:30
Kirjoittaja Reissumies
Mieti nyt vielä onko ideaa palata (takapakkia?) kyntämiseen! Voihan sitä kultivoida, lautasmuokata, jne, ehkä jopa kylvää suoraan sänkeen keväällä. Oikein oot ainakin tehnyt (mun mielestä) kun et ole mennyt liian märkänä tonkimaan. Ei se kyntökään märkänä mitään herkkua oo...
Ihme ettei kukaan muu ehtiny tätä vaihtoehtoa tarjoamaan?

Lähetetty: 06 Loka 2007, 22:23
Kirjoittaja Sepe
Reissumies kirjoitti:Mieti nyt vielä onko ideaa palata (takapakkia?) kyntämiseen! Voihan sitä kultivoida, lautasmuokata, jne, ehkä jopa kylvää suoraan sänkeen keväällä. Oikein oot ainakin tehnyt (mun mielestä) kun et ole mennyt liian märkänä tonkimaan. Ei se kyntökään märkänä mitään herkkua oo...
Ihme ettei kukaan muu ehtiny tätä vaihtoehtoa tarjoamaan?

Mitäs takapakkia toi kyntö muka olisi? Kevyillä mailla noi lautas - ja kultivointimuokkaukset on hitaasti kuivuvia...
Lähetetty: 06 Loka 2007, 23:50
Kirjoittaja Reissumies
Sepe kirjoitti:Reissumies kirjoitti:Mieti nyt vielä onko ideaa palata (takapakkia?) kyntämiseen! Voihan sitä kultivoida, lautasmuokata, jne, ehkä jopa kylvää suoraan sänkeen keväällä. Oikein oot ainakin tehnyt (mun mielestä) kun et ole mennyt liian märkänä tonkimaan. Ei se kyntökään märkänä mitään herkkua oo...
Ihme ettei kukaan muu ehtiny tätä vaihtoehtoa tarjoamaan?

Mitäs takapakkia toi kyntö muka olisi? Kevyillä mailla noi lautas - ja kultivointimuokkaukset on hitaasti kuivuvia...
Niin, ei kait sitten mitään? Ojasta myöten sitten vaan turvetta ympäri...
Kuinkahan nää kuluneet kymmenen vuotta on saatu viljellyksi kyseisillä pelloilla

Lähetetty: 07 Loka 2007, 08:22
Kirjoittaja aksu
Semmosen olen kuullut että pitkään kevytmuokatulle maalle ei tee hyvää kyntää. Eli jos kevytmuokkausta ollu +10vuotta niin kyntö ei olis suositeltavaa. Tää on ihan kuulopuheita.
Lähetetty: 07 Loka 2007, 09:26
Kirjoittaja Jari
Sepe kirjoitti:Reissumies kirjoitti:Mieti nyt vielä onko ideaa palata (takapakkia?) kyntämiseen! Voihan sitä kultivoida, lautasmuokata, jne, ehkä jopa kylvää suoraan sänkeen keväällä. Oikein oot ainakin tehnyt (mun mielestä) kun et ole mennyt liian märkänä tonkimaan. Ei se kyntökään märkänä mitään herkkua oo...
Ihme ettei kukaan muu ehtiny tätä vaihtoehtoa tarjoamaan?

Mitäs takapakkia toi kyntö muka olisi? Kevyillä mailla noi lautas - ja kultivointimuokkaukset on hitaasti kuivuvia...
Kuuluu samaan sarjaan kuin suorakylvö... Aion kyntää keväällä tiettyjä maita,näillä viljan hinnoilla jopa 2-3 tonnin satoeron äkkiä kurottu kiinni. Varsinkin kun kyntöhän ei ole laikaan kallista puuhaa keveillä mailla,lähinnä ongelmana muokkaamiseen kuluva aika ja satunnaiset kivet,ne kun kerättävä pois.
Pakkeri auroihin tai traktorin keulaan. Keväällä kerta-ajolla kapillaarisen vedennousun katkaiseva, nopeasti kuivuva, tasainen kynnös joka lämpenee nopeaan. Ainoa mutta lohkokoko,kotomaat sellaisia tilkkuja että... Isommille lohkoille suorakylvö taas sopii,menee ristiin käytäntö ja teoria omalla tilalla.
Kysyjän auroista näkee päällepäin onko ojaksissa pultinreikiä joilla voisi säätää auroja eri viilunleveydelle. Vanhemmat aurat valitettavan usein 14",riittävästi siipiä niin tulee nättiä kynnöstä.
Lähetetty: 07 Loka 2007, 10:04
Kirjoittaja ATH
Vanhat Kvernet kiinteällä rungolla, joten ei helpolla levennetä viilua. Vaihdoin Kvernet siksi Ovlaceihin. Kverneillä oli niin kova vaihtoarvo, että sain melkein päisin.
O.T:
Satotaso oli tänä vuonna kultivoiduilla savisilla kevätvehnälohkoilla 1,5-2,5 tonnia ha pienempi kuin syyskynnetyillä. Alkaa harmittaa ympäristötuen 30% vapaehtoinen pakollinen kasvipeitteisyysruksi ihan tosissaan. Kaikki kynnetään nyt ja toistaiseksi, mitä EU-pelleily sallii.
Lähetetty: 07 Loka 2007, 10:59
Kirjoittaja JarJar
ATH kirjoitti:
Satotaso oli tänä vuonna kultivoiduilla savisilla kevätvehnälohkoilla 1,5-2,5 tonnia ha pienempi kuin syyskynnetyillä. Alkaa harmittaa ympäristötuen 30% vapaehtoinen pakollinen kasvipeitteisyysruksi ihan tosissaan. Kaikki kynnetään nyt ja toistaiseksi, mitä EU-pelleily sallii.
Itsellä kokemukset täysin toisin päin. Harmittaa kun joutuu kyntämään märkyyden takia. Isolla hanhenjalalla riittävän syvään kun kevytmuokkaa, niin ei minkäänlaista eroa kynnettyjen lohkojen välillä ainakaan meidän tapauksessa.