Sivu 1/2

Kannettava tietokone

Lähetetty: 04 Helmi 2008, 14:56
Kirjoittaja Maalaispoika
Ajatuksissa olisi hankkia kannettava tietokone pöytäkoneen rinnalle ja siksipä kyselenkin, että minkä merkkisiä ja tehoisia koneita väellä on. Pöytäkoneella olisi tarkoitus pitää kaikki maatalousohjelmat (verokirjanpito, peltoviljely, eläinmerkkirekisteri yms.), eli kannettava tulisi lähinnä ns. vapaa-ajan käyttöön. Sen voisi ottaa niille harvoille lomamatkoille mukaan ja sillä voisi esimerkiksi pyörittää lapsille elokuvia reissussa, niin ja tietysti pääsisi myös lukemaan foorumin viestejä. :D Kannettavien hinnat näyttävät ainakin tippuneen muutaman vuoden takaisista, kun reilusti alle tonnilla saa jo melko tehokkaitakin koneita. Merkillä ei kai ole varsinaisesti merkitystä, mutta sellainen kuva on meikäläiselle tullut, että Fujitsu-Siemens ja HP olisivat ainakin ns. laatumerkkejä. Mielipiteitä otetaan vastaan!

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 04 Helmi 2008, 15:31
Kirjoittaja marklain
Mulla on IBM:n T43 ja hyvin on pelittäny.

Sitä pitää vähän itse miettiä, millaisia kriteerejä siltä kannettavalta haluaa.
Pitääkö olla pieni vai riittääkö normikokoinen.
Hinta budjetti.
Pitääkö olla polttavaa DVD soitinta vai mitä...

Noita koneita on jos jonkilaisia, mutta nyrkkisääntönä voisin sanoa, että pitäytyy jossain tunnetussa merkissä, jossa huolto/takuu pelaa.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 04 Helmi 2008, 16:57
Kirjoittaja hri
marklain kirjoitti:Mulla on IBM:n T43 ja hyvin on pelittäny.
Joo ei ole mikään ihme, IBM:t (nykyään Lenovo) tosi kovassa maineessa yrityskannettavina. Mulla on nyt järjestyksessä toinen Dell:in raahattava, ei mitään vikaa mutta jotenkin jälkeenjääneen oloinen IBM T41:sen jälkeen. Hyvä puoli on 17" näyttö, miinuksena neljän (!) kilon paino.

Kaikissa saattaa jotain ongelmaa tulla. Kaverin Think Padista (IBM) käytettiin kovalevy Norjassa, kustansi hiukka yli 2000 €. Varmistukset kannattaa...

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 04 Helmi 2008, 17:20
Kirjoittaja Rubinjo
Suosittelen nyt vuoden kokemuksella ns. bittivasaraa eli Lenovon ThinkPadia. (Lueskeleppa se vanha ketju tästä aiheesta vuoden takaa.)

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 04 Helmi 2008, 19:55
Kirjoittaja Wallu kuski
Täällä on fujitsu siemens, reilun vuoden ollut ja hyvin on pelittänyt. fujitsulla taisi olla takuukin pisimmästä päästä joten sekin vaikutti fujitsun valintaan 8)

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 04 Helmi 2008, 20:20
Kirjoittaja Jorma
IBM ThinkPad löytyy täältäkin, lisäksi on FujitsuSiemens ja Hp. Noista mun käteen sopii ylivoimaisesti parhaiten IBM, kerran, kun on oppinut tappihiiren käytön ei sitä vaihtaisi pois, myös sarjaportti löytyy, näppiksessä on se oma IBM tuntuma. Lisäksi laite on kevyt, komposiitti kuoret, rungossa titaania jne.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 05 Helmi 2008, 11:16
Kirjoittaja rgsleo
Meillä Packad Bell, sisäkäytössä. Ja kun laitetta katsoo, enpä traktorin hyttiin veisi. Muutoin toiminut, mutta äänikortti? ollut risa uudesta alkaen. (jäänyt omaa saamattomuuttani hoitamatta kuntoon, ääni)

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 05 Helmi 2008, 13:23
Kirjoittaja NHTS90
Mulla on HP 8710p n.3kk ja vistalla käytössä, ei ongelmia.HP:stä kannattaa ostaa niitä yritys-malleja,niissä on monessa 3 v. takuu.HP:n yksityis-puolen vehkeitä kuulemma kannattaa vältellä.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 05 Helmi 2008, 13:57
Kirjoittaja MaamiesMainio
Vuosi sitten ostin halvimman valmiiksi kasatun kannettavan, mitä silloin oli tarjolla, Acer Aspiren maksoi Veikon koneessa 399,00 €. Näyttö on 15,4" laajakuva. Muistia piti ostaa pikkasen lisää, se kustansi 40 €. Hyvin on pelittänyt Visvan kanssa. Koneen saa kiinni pöytäkoneeseen telakalla joita muutkin perheen kannettavat käyttävät (3 eri kannettavaa).
Pikkasen epäilytti, kun tähän asti olen itse koonnut kaikki koneeni, että osaako kiinanpoika kasata läppärin. Mutta käy se näköjään heiltäkin ihan ok.
Kyllä kallis kone hajottaa kovalevynsä siinä missä halpakin. Siksi otankin varmuuskopiot vähintään kerran päivässä kaikilta koneilta. Homma toimii automaattisesti luppoajalla.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 05 Helmi 2008, 14:03
Kirjoittaja Joomies
Tuli hankittua vajaa viikko sitten Fujitsu-Siemens alennusmyynnistä kun oli niin halpa (499), ja kannettava ollut mielessä jo jonkun aikaa. Pöytäkone on vanha ja takkuileva ja tarkoitus alkaa käyttämään kannettavaa ainoana koneena, siis siirtää sinne myös viljelysuunnittelu ja kirjanpito ja pistää kone niin korkealle hyllyyn ettei jälkikasvu tavoita sitä heti. Hipaisuhiiri on ainakin alkuun haastava käsiteltävä ja harkinnassa oliskin USB-hiiri.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 05 Helmi 2008, 14:29
Kirjoittaja rgsleo
Hipaisuhiirestä voisin käyttää muutakin adjektiivia...Meil on tää Microsoftin Wireless Notebook Opical Mouse 4000, kätevä, häiriöttä toiminut.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 05 Helmi 2008, 16:25
Kirjoittaja aurauskeppi
hri kirjoitti:Kaikissa saattaa jotain ongelmaa tulla. Kaverin Think Padista (IBM) käytettiin kovalevy Norjassa, kustansi hiukka yli 2000 €. Varmistukset kannattaa...
Vaimolla on tuossa IBM:n Thinkpad etätyökoneena ja sen korjaukset on varmaan maksaneet 2 kertaa uuden kannettavan hinnan. No, valtion kassasta. Alkuperäistä koneessa taitaa olla enää näppäimistö.

Itselle tuli vuodenvaihteen tienoilla myös raaka muistutus varmuuskopioinnista kun ensin hajosi uusi Acer Aspire ja heti perään vanha kone, jolla oli varmuuskopiot. Tuli kottikärrillinen irtokiintolevyjä hankittua.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 06 Helmi 2008, 08:37
Kirjoittaja kuulapää
Maalaispoika kirjoitti: Sen voisi ottaa niille harvoille lomamatkoille mukaan ja sillä voisi esimerkiksi pyörittää lapsille elokuvia reissussa, niin ja tietysti pääsisi myös lukemaan foorumin viestejä.
Panasonic Toughbook CF 29. Ainut huonopuoli taitaa olla hinta?

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 09 Helmi 2008, 00:23
Kirjoittaja AP
Acerin Aspire 5512 ollu pari vuotta käytössä. Ei moitittavaa tähän mennessä. Pöytäkoneena omakasattu. Lähipiirissä löytyy mäkki, hoopee, fujitsusiimenssi jne... Eipä tahdo nykyään olla niin itsestäänselvyys, mikä kampe kestää ja mikä ei.

Re: Kannettava tietokone

Lähetetty: 09 Helmi 2008, 21:58
Kirjoittaja Maalaispoika
HP Pavilion dv6655eo tuli sitten ostettua, 799 euroa piti maksaa. http://h10010.www1.hp.com/wwpc/fi/fi/ho ... 37755.html