Traktori marssia
Lähetetty: 18 Kesä 2008, 18:02
Traktorimarssi ruuhkautti Brysselin huippukokouksen alla
Sadat maanviljelijät, rekkakuskit ja taksinkuljettajat tukkivat keskiviikkona katuja juhannsuviikon EU-huippukokoukseen valmistautuvassa Brysselissä.
Protestin syynä on ennätyskorkealle kallistunut polttoainen hinta. Keskiviikkona öljytynnyri hätyytteli 140 dollaria.
Liikenne Brysselin sisimmällä kehätiellä oli keskiviikkona käytännössä kaaoksessa. Poliisin mukaan protestiin osallistui yli tuhat ajoneuvoa.
Mielenosoittajat vaativat huomenna torstaina huippukokouksensa aloittavia EU-maiden johtajia helpottamaan bensan ja dieselin hinnannousua.
Liikenteen tukkivien ajoneuvojen odotettiin poistuvan kaupungista iltapäivän ruuhka-aikaan, Brysselin poliisi tiedotti iltapäivällä.
Viime päivinä samanlaisia liikennemielenosoituksia on nähty Espanjassa, Ranskassa ja Portugalissa. Kaksi viikkoa sitten Etelä-Euroopan kalastajien mielenosoitus EU-korttelissa äityi väkivaltaiseksi.
EU-komission edustajat ovat toistuvasti huomauttaneet, että EU voi tehdä vähän öljyn hinnan hillitsemiseksi. Samalla kannalla ovat EU-maiden valtiovarainministerit.
Globaali inflaatio ja raakaöljyn hinnannousu ovat torstaina alkavan EU-huippukokouksen agendan kärjessä. Suomea kokouksessa edustavat pääministeri Matti Vanhanen (kesk), ulkoministeri Alexander Stubb ja tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Lähde: Kauppalehti