Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Valvoja: Farmari-ryhmä
Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Viime yönä kävi pihassa outo auto scouttailemassa, eivät jalkautuneet ja poistuivat kun kuulivat koiran haukunnan. Ehdin nähdä autosta vilauksen, joku vanhempi farmarimallin nissan sunny tai vastaava.
Aamulla kävin katsomassa paikkoja ja noin kilometrin päässä olevassa ladossani oli käyty ja yksi tien varressa ollut mökki oli tutkittu täysin, ovi murrettu auki. Ladon pihalla olleesta pissistä sheriffit sai DNA-näytteet ja hyvät rengas- ja kenkäkuvat.
Näyttäisi siltä, että koira oli tässäkin tapauksessa paras murtosuojaaja. Karkoittaa ainakin satunnaiset keikkailijat. Jos pihassa olisi ollut nauhoittava kameravalvonta, niin tämä juttu olisi varmaan jo selvä.
Millaisia valvontasysteemeitä foorumilaisilla on käytössä? Tai kertokaa naapurien vehkeistä, täällä tuskin kukaan haluaa tarkasti omistaan kertoa. Itse ajattelin parantaa nykyisiä systeemeitä wlan-kameroilla, ne kiinnostaisi lähinnä helpon asennettavuuden vuoksi. Asuinrakennuksissa on jo hälyt ja riistakameroita on käytössä, mutta tällä kertaa ei sattunut oikeita kuvakulmia.

Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Hiipparit lisääntyvät koko ajan. Aitoja, portteja, kylttejä, kaltereita, automaattivaloja, lukkoja, ojia, portteja on kulmilla laitettu ja paranneltu. Koiria ei juuri kellään ole. Pihat yritetään pitää siisteinä, ettei ole mitään näkyvillä, koneet öisin sisällä. Valoja pidetään siellä täällä rakennuksissa öisin jotta näyttää siltä että on väkeä hereillä.
Nuo wlan kamerat kiinnostaa. Vielä ei ole löytynyt hinta-laatusuhteeltaan sopivaa mallia.
Toinen juttu joka on ratkaisua vailla on pääportin automatisointi esim. yöpostinkuljettajaa varten.

-
oppipoika2
- Luokka: 75 hv., takaveto
- Viestit: 85
- Liittynyt: 29 Elo 2009, 12:50
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Kuinka paljon mahtais maksaa aita pihan ympärille? Ja siihen vielä sähköllä toimivat portit...
Todennäkösesti melko kallista eikä välttämättä niin nätin näköistä, mutta toimivaa!!!
Todennäkösesti melko kallista eikä välttämättä niin nätin näköistä, mutta toimivaa!!!
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Saattas näyttää enemmän teollisemmalta, joten kiinnostus nurkissa hiippailuun voi tällöin lisääntyä.oppipoika2 kirjoitti:Kuinka paljon mahtais maksaa aita pihan ympärille? Ja siihen vielä sähköllä toimivat portit...
Todennäkösesti melko kallista eikä välttämättä niin nätin näköistä, mutta toimivaa!!!
- junttieinari
- Luokka: yli 300 hv
- Viestit: 380
- Liittynyt: 09 Maalis 2008, 18:27
- Paikkakunta: Pohjois-Savo
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Meidän kylällä on joku ihme villitys käynnissä. Ainakin kolmen pihan ynpärille on ilmestynyt verkkoaita (jotain isosilmäistä verkkoa ja paksut kyllästetyt pylväät) parin viime vuoden aikana. Liekkö tarkoituksena pitää koirat omalla pihalla, vai kutsumattomat vieraat ulkona? 
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Kun rajaa aidalla, pistää portin ja määrittää alueen työmaa-alueeksi, teollisuusalueeksi, tms. on pykälät/käytännöt valvonnasta ja pakkokeinoista vähän erilaiset kuin normi tontilla. Menee eri lakien piiriin mm. Kun tasamaan taavi ei saa kieltää mitään, on työmaalla velvollisuus kieltää monia asioita ja velvoite valvoa mm yleistä turvallisuutta.
See on niin pienestä kii.
See on niin pienestä kii.
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
1+1= ?hogi kirjoitti:Viime yönä kävi pihassa outo auto scouttailemassa, eivät jalkautuneet ja poistuivat kun kuulivat koiran haukunnan. Ehdin nähdä autosta vilauksen, joku vanhempi farmarimallin nissan sunny tai vastaava.
Aamulla kävin katsomassa paikkoja ja noin kilometrin päässä olevassa ladossani oli käyty ja yksi tien varressa ollut mökki oli tutkittu täysin, ovi murrettu auki. Ladon pihalla olleesta pissistä sheriffit sai DNA-näytteet ja hyvät rengas- ja kenkäkuvat.
Näyttäisi siltä, että koira oli tässäkin tapauksessa paras murtosuojaaja. Karkoittaa ainakin satunnaiset keikkailijat. Jos pihassa olisi ollut nauhoittava kameravalvonta, niin tämä juttu olisi varmaan jo selvä.
Millaisia valvontasysteemeitä foorumilaisilla on käytössä? Tai kertokaa naapurien vehkeistä, täällä tuskin kukaan haluaa tarkasti omistaan kertoa. Itse ajattelin parantaa nykyisiä systeemeitä wlan-kameroilla, ne kiinnostaisi lähinnä helpon asennettavuuden vuoksi. Asuinrakennuksissa on jo hälyt ja riistakameroita on käytössä, mutta tällä kertaa ei sattunut oikeita kuvakulmia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010032 ... 7_uu.shtml
- Auts
- Luokka: >500hv
- Viestit: 800
- Liittynyt: 16 Helmi 2007, 17:47
- Paikkakunta: Etelä-Suomi-> Kanta-Häme-> Janakkala
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
ATH kirjoitti:Hiipparit lisääntyvät koko ajan. Aitoja, portteja, kylttejä, kaltereita, automaattivaloja, lukkoja, ojia, portteja on kulmilla laitettu ja paranneltu. Koiria ei juuri kellään ole. Pihat yritetään pitää siisteinä, ettei ole mitään näkyvillä, koneet öisin sisällä. Valoja pidetään siellä täällä rakennuksissa öisin jotta näyttää siltä että on väkeä hereillä.
Nuo wlan kamerat kiinnostaa. Vielä ei ole löytynyt hinta-laatusuhteeltaan sopivaa mallia.
Toinen juttu joka on ratkaisua vailla on pääportin automatisointi esim. yöpostinkuljettajaa varten.
Tääläpäin ei ole näkynyt pihassa ylimääräisiä jälkiä, kaippa meidän omaisuus saadaan tieltäkäsin hyvin inventoitua.
Tommonen vahinko on nuorison jäljiltä reilu vuosi sitten toisella "keskuksella" metsän keskellä, ei henkilövahinkoja.
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Minulla on tieltä kolme liittymää; etupihalle tuvan pihaan ja erilliset liittymät tuotantopihoille molemmin puolin tietä. Pidän talvisin muita liittymiä auraamattomana niin paljon kuin mahdollista ja avaan tien vain asunnon pihaan. Paksun kinoksen läpi ei kannata ainakaan henkilöautolla puskea ja lumeen jää jäljet kaikista kulkijoista...
Kesän pitää tosin olla melko kylmä jotta tämä konsti toimisi, joten valvontatekniikkaa varmaan tulee hankittavaksi tulevaisuudessa.
Kesän pitää tosin olla melko kylmä jotta tämä konsti toimisi, joten valvontatekniikkaa varmaan tulee hankittavaksi tulevaisuudessa.
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Osu ja oppos. Autona näillä kiinnijääneillä oli vanha Seat Ibiza farmari. Tod.näk siis samat hampparit, varmistuu kun tutkimukset selviää. Helpottava fiilis, kun tietää että ovat hetken pelistä poissa.
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Tässä tapauksessa varkaat kävivät vain mökeissä joissa oli lumityöt tehty. Laiskaa sakkia.turkki kirjoitti: Paksun kinoksen läpi ei kannata ainakaan henkilöautolla puskea ja lumeen jää jäljet kaikista kulkijoista...
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Turun seudulla poliisi tiedotuttanut tänään radiokanavilla, että turvapaikkaturistit ovat taas tulleet isoin joukoin. Pysäyttelevät mm. autoja maanteillä ja kauppaavat tavaraa. Asunto-, ja mökkimurtoja tehty ainakin viikon verran. Varoitettiin ostamasta mitään, koska myytävä tavara todennäköisesti anastettua. Varoitus koski etenkin aluetta Raisio--Kaarina-Paimio-Salo-Turku.
- Asikeikuli
- Luokka: yli 300 hv
- Viestit: 408
- Liittynyt: 31 Maalis 2006, 11:54
- Paikkakunta: Kiuruvesi
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Kulttuuri rikastuu..
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
JEPAsikeikuli kirjoitti:Kulttuuri rikastuu..
Toissa viikolla oli kylillä käynyt joku outo,huonosti suomea puhuva keski-ikäinen nainen kyselemässä perunatilalta perunoita... Hallille suoraa. Seuraavana päivänä sama nainen oli käynyt kyselemässä töitä. Liekö kartoittamassa paikkoja ja ellei ketään olisi näkynyt, olisiko perässä seurannut autoporukka joka ottaa tavaraa parempaan talteen.
Viime syksynä Virolaiset kävi putsaamassa yhden talon kun isäntäväki ei ollut kotosalla.
Kamera,koira ynnä muut alkaa kiinnostamaan. Omaan pihaan pääsee takakauttakin, meidän viljelijöiden omalla kustannuksella rakentama "takatie" toi liikennettä kylänraitilta peltoaukealla ja moneen pihaan pääsee nyt näppärästi hyviä peltoteitä pitkin. Eli tuon tienrakennuksen uhkakuvat alkaa realisoitumaan, koneliikennettä pois kylätieltä mutta samalla lisää hämärämiehiä ja metsästäjiä peltoteille.
- junttieinari
- Luokka: yli 300 hv
- Viestit: 380
- Liittynyt: 09 Maalis 2008, 18:27
- Paikkakunta: Pohjois-Savo
Re: Talouskeskuksen suojaaminen kutsumattomilta vierailta
Näkyvät rikastuttavan myös täälläkin:Asikeikuli kirjoitti:Kulttuuri rikastuu..
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo ... aan/543936
Toimivat kuin parhaatkin muuttofirmat.
Ei kyllä enää uskalla kovin kauas pihastaan lähteä ilman että ovia lukitsee. Talvipimeällä on jo melkein laitettava ovet säppiin navettatöidenkin ajaksi, kun ei näe pihaan tulijoita.