Tuossa yksi "pieni" projekti.
Järkeä tuossa on siinä suhteessa, ettei nykyään ole mahdollisuutta varastoida suuria määriä sähköä järkevämmin.
Valvoja: Farmari-ryhmä
Päällimmäisenä mielessä olikin että noin saataisiin varastoitua tuulta tyynempien kelien varalle. Eli olisi allas ylhäällä ja alhaalla...Jari kirjoitti: Muutenhan veden nostossa ja siitä energian tekemisessä ei mitään järkeä,pyörän keksimistä uudelleen?
Noita mainittuja Rahjan myllyjä ihmetelty porukalla,paaaljon on ollut huoltoseisokkeja ko. härveleillä ja aina kun TUULEE,myllyt eivät pyöri kun tuuli kuulemma liian kovaaO.J. kirjoitti:http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id83763.html
Vattenfallin tuulimyllyt myynnissä
Sieltä jollekin myllyjä. Tänne sisämaahan ei taida tarvita edes haaveilla, vaikka muuten ollaankin ympäröivästä maisemasta vähän ylempänä.
Ainakin itseä kiehtoo tuulivoimassa ajatus siitä, ettei tarvitsisi kerätä olkia, täyttää hake-tai pellettisiiloa tai ylipäänsä tehdä yhtään ylimääräistä työtä asian eteen. Näin siis periaatteessa.ATH kirjoitti:Tosin hake tai olki on yhä siinäkin ainakin toistaiseksi ykkönen, mutta kaikilla ei ole tähän yhtä hyviä mahdollisuuksia. Näin suorakylvöjen yleistyessä saa olkea lisääntyvässä määrin ja jaettu korjuuketju tulee halvemmaksi kuin tuulimylly.
Mitäs tehdään tyynellä? Tai myrskyllä? Ostetaan yhtiöltä sähköä? Pidetään suuria liittymämaksuja tämän vuoksi?Jorma kirjoitti:Ainakin itseä kiehtoo tuulivoimassa ajatus siitä, ettei tarvitsisi kerätä olkia, täyttää hake-tai pellettisiiloa tai ylipäänsä tehdä yhtään ylimääräistä työtä asian eteen. Näin siis periaatteessa.ATH kirjoitti:Tosin hake tai olki on yhä siinäkin ainakin toistaiseksi ykkönen, mutta kaikilla ei ole tähän yhtä hyviä mahdollisuuksia. Näin suorakylvöjen yleistyessä saa olkea lisääntyvässä määrin ja jaettu korjuuketju tulee halvemmaksi kuin tuulimylly.
Se mullakin ensimmäiseksi tulee mieleen. Niinhän se menee, että silloin myydään, kun on myydä ja ellei oma tuotto riitä kulutukseen niin ostetaan lisää.ATH kirjoitti:Mitäs tehdään tyynellä? Tai myrskyllä? Ostetaan yhtiöltä sähköä?
Toi on huono juttu. Pientä huoltovälin lisää saisi varmaan vaihtamalla heti uutena kiinanlaakerit johonkin laadukkaampiin. Voisikohan niitä rasvauskohteita putkittaa, mene ja tiedä.Carnivor kirjoitti:Siinä TM rakennusmaailman artikkelissa kerrottiin, että laakereita joutuu rasvaamaan säännöllisesti ja vaihtamaan noin kolmen vuoden välein. Voi olla hieman hankalaa laakereiden sijaitessa 15 metrisen tikun päässä.
---Noi ovatten mainitusta tehosta päätellen muutaman vuoden vanhoja.Ilmeisesti jonkinlaisia protoja jos niissä on runsaasti seisokkeja.Nykyäänhän tehdään paljon suurempia,äänettömyyteen on panostettu etc..Jari kirjoitti:Noita mainittuja Rahjan myllyjä ihmetelty porukalla,paaaljon on ollut huoltoseisokkeja ko. härveleillä ja aina kun TUULEE,myllyt eivät pyöri kun tuuli kuulemma liian kovaaO.J. kirjoitti:http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id83763.html
Vattenfallin tuulimyllyt myynnissä
Sieltä jollekin myllyjä. Tänne sisämaahan ei taida tarvita edes haaveilla, vaikka muuten ollaankin ympäröivästä maisemasta vähän ylempänä.On siinä sähkömyllyt...
Nuo mainitut myllyt melkoisen isoja,tommosta ei enää minnevaan pystytetä,pyöriessään huminakin melkoinen pikkutuulellakin.
Onhan nuo olleet käytössä toistakymmentä vuotta,ja käsittääkseni käytettynä ostettukin. Paikka myllyillä mitä paras,sataman nurkalla. Melu on tietysti kuulijakohtaista,itse en tuollaista myllyä voisi suunnittelemalleni paikalle laittaa,taloihin parisataa metriä ja sen luulisi jo häiritsevän. Tuuliraja menee noilla paaaljon alle 25m/s,ehkä luokkaa 15m/s mikä ei ole mikään ihmeellinen puuskatuuli näillä nurkilla.koivumaki kirjoitti:---Noi ovatten mainitusta tehosta päätellen muutaman vuoden vanhoja.Ilmeisesti jonkinlaisia protoja jos niissä on runsaasti seisokkeja.Nykyäänhän tehdään paljon suurempia,äänettömyyteen on panostettu etc..Jari kirjoitti:Noita mainittuja Rahjan myllyjä ihmetelty porukalla,paaaljon on ollut huoltoseisokkeja ko. härveleillä ja aina kun TUULEE,myllyt eivät pyöri kun tuuli kuulemma liian kovaaO.J. kirjoitti:http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id83763.html
Vattenfallin tuulimyllyt myynnissä
Sieltä jollekin myllyjä. Tänne sisämaahan ei taida tarvita edes haaveilla, vaikka muuten ollaankin ympäröivästä maisemasta vähän ylempänä.On siinä sähkömyllyt...
Nuo mainitut myllyt melkoisen isoja,tommosta ei enää minnevaan pystytetä,pyöriessään huminakin melkoinen pikkutuulellakin.
---ainakin aiemmin tuulivoimalat pysähtyivät liian kovalla tuulella turvallisuuden takia.Kun siipimalli toimii alhaisella
tuulen nopeudella kasvaa teho/pyörimisnopeus liian suureksi kovilla= yli 25 m/s tuulilla