Eriskummalliset säät
Valvoja: Farmari-ryhmä
Vettä ja lunta satanut vuorotellen,viime yönä tuli taas lumena/räntänä ja nyt vesisade. Sumuista ja tiet hiton liukkaita,joka kerta kun sataa jotain,ensin tulee lumena ja sitten vedellä paikkaa että kelit karseita. Toista kertaa oma pihatiekin aurattu tänä talvena,pihaa en ole putsannut kokonaan kertaakaan,pihalla hitusen lunta ja paikoitellen vettä. Täällä kun pellot tasaisia,vettä on reilusti kun maa hiukan kohmeessa joten nurmien ja rukiin talvehtiminen tuntuu tällä hetkellä ihmeeltä,luistelukenttiä pakkasten tultua. Loskaa pelloilla enimmillään noin 5cm.
Talvitietä yritin jäädyttää edellisillä pakkasilla,ojanylitystä ei ehtinyt saada rekkaa kantavaan kuntoon. Kalkit edelleen kaupassa.
Jossain välissä tulee karut pakkaset,tasoittaa tilannetta
Talvitietä yritin jäädyttää edellisillä pakkasilla,ojanylitystä ei ehtinyt saada rekkaa kantavaan kuntoon. Kalkit edelleen kaupassa.
Jossain välissä tulee karut pakkaset,tasoittaa tilannetta
Syksyllähän se vasta märkää olikinO.J. kirjoitti:
Metsä on riittävän roudassa, kestää traktorin ja kärryn. Kalkit on levitetty jo syksyllä kynnöksien alle
Ollu hiton märkää reilun vuoden,lokakuussa toissa vuonna alkoi satamaan ja sen jälkeen liika vesi ollut ongelmana silloin,keväällä että viime syksynä puintien aikaa sekä siitä eteenpäin. Sademäärät lienee lähellä normaaleja mutta erikoisia "ryöppyjä",just väärään aikaan.
Juu ei mieltä ylennä kelit täälläkään.. takana kolme märkää päivää harvennuksella, tänään muuttui rännäksi ja tuuli yltyi melkeimpä myrskyksi. Tuli lopetettua suosiolla tältä päivältä. Joutunee tekemään tuulenkaato kierroksenkin, kun maatkin läpimärkiä.. 15ha/n,1000m3 harvennuskauppa tuli tehtyä, hakkuu aika kolme vuotta.
Toivottavasti näissä p**ka talvissa ei nyt pitäisi paikkaansa vanha sanonta: "ei kahta ilman kolmatta"..
- Mullifarmari
- Luokka: >500hv
- Viestit: 561
- Liittynyt: 14 Loka 2005, 15:58
- Paikkakunta: P-P
Re: Eriskummalliset säät
Ei ole pakkasista tietoo,vieläkään.
Ei tämä aivan ihmeelistä ole.Setä kertoili 1920-luvulla ollu talvi.Hevosaikakautta,yksi viikko,jolloin pääsi ajamaan reellä.Muuten kovapyörä rattailla.Eipä ollu turhia lumitöitä.
Ei tämä aivan ihmeelistä ole.Setä kertoili 1920-luvulla ollu talvi.Hevosaikakautta,yksi viikko,jolloin pääsi ajamaan reellä.Muuten kovapyörä rattailla.Eipä ollu turhia lumitöitä.
Re: Eriskummalliset säät
Ei oo pakkasia, mut Valmetti kahlaa lähes pohjaansa myöten hangessa metsäreunoissa. Eikä se syvemmällä oleva etupyörä vedä edelleenkään...
Re: Eriskummalliset säät
Vettähän tuo on sadellu tasaisesti joko ennen tai jälkeen lumisateen,eilen sateli iltapäivällä vettä ja räntää,nyt on yöllä tullut sen verran lunta/räntää että pakko rääpiä pois ennenkuin jäätyy,vesi lumen alla.O.J. kirjoitti:Ei oo pakkasia, mut Valmetti kahlaa lähes pohjaansa myöten hangessa metsäreunoissa. Eikä se syvemmällä oleva etupyörä vedä edelleenkään...
Kaveri kiertää maakuntaa,sanoi että Haapavesi kuin lapissa ois,lunta vahvasti. Täällä sataa jokaisen lumisateen myötä vettäkin,sisempänä pysyy just niukin naukin nollassa tai pakkasen puolella. Harvinaista että meri lämmittää näin kauan,eikai ihmekään kun täysin sula,samoin joki. Joesta lähti jäänpahaset tammikuun puolivälin tulvassa,villin näköistä kun jäitä rannoilla kuin kevättulvan jälkeen,ovat vain ohuempia.
Re: Eriskummalliset säät
Lunta on viitisen senttiä, lämmintä pari astetta.
Syksyllä jäi puimurista parille lohkolle kivat rypemisjäljet. Olen yleensä vetänyt myyräauralla jäljet "halki" niin, että vesi painuu maan sisään tiivistyneistä jäljistä. Eipä ole vielä ollut maa niin paljoa jäässä, että tuota olisi päässyt tekemään.
Ai niin, kaalia kerättiin pellolta pieni määrä vielä tammikuun alussa. Edellinen myöhäisin korjuu oli joulukuussa.