Lähetetty: 22 Heinä 2007, 21:25
Jos on maatila niin järkevin teko on tehdä avioehto koska niin moni eroa tänä päivänä, ja se voi sitten tulla kalliiksi tai jopa vaatia tilan myyminen. Jos eron sattuessa haluaa antaa osan omasta omaisuudestaan toiselle niin se on täysin mahdollista.
Testamentin avulla voi määrätä kenelle haluaa jättä omaisuutensa. Mutta vainajan lapsilla on aina oikeus vaatia 50% omaisuudesta testamentista huolimatta (mikäli testamentti määrää omaisuuden jollekulle toiselle henkilölle esimerkiksi puolisolle).
Testamentin tekoon ei vaadita kun teksti paperille ja allekirjoitus sekä kahden todistajien allekirjoitukset. Todistajille on kerrottava että kyseessä on testamentti mutta heidän ei tarvitse saada lukea itse teksti.
Avioehto ei anna 100% suoja omaisuudelle, löytyy tilanteita jolloin puoliso eron yhteyydessä voi vaatia itselleen osan toisen puolison omaisuudesta avioehdosta huolimatta.
Ajattelen lähinnä tilannetta kun toinen on sijoittanut normaalia anemmän työtä tai rahaa toiseen omaisuteen tai tilanne jolloin toinen on maksanut kaikki eläämiseen liittyvät maksut (asuminen, ruoka yms) ja toinen on hankkinut itselleen lisää henkilökohtaista omaisuutta. Tämä tilanne vaatii yleensä vähän pidemmän liiton. Jos toinen puoliso jää kotiin ja hoitaa kotia niin sekin voi vaikuttaa asiaan. Silloin toinen voi joutua korvaamaan sijoituksen (rahan tai työpanoksen) arvo toiselle.
Muuten avioehto ei ole kohtuuton vaikka toisella on paljonkin omaisuutta ja toisella ei mitään. Ja mikäli tulee ero toinen lähteekin liitosta ilman mitään. Vielä tänäkin päivänä on mahdollista että määrärätään toinen maksamaan elatusapua toiselle (vaikka ei olisikaan yhteisiä lapsia), mutta se on aika harvinaista.
Paras suoja omaisuudele saadan mikäli omaisuus saadaan lahjana tai perintönä ja siihen on liitetty ehto henkilökohtaisesta omaisuudesta lahjakirjan tai testamentin avulla. Itse hankittu (ostettu) omaisuus voidaan suojata ainoastaan avioehdolla.
Oman omaisuuden paras suoja on kuitenkin että ei mene naimisiin ollenkaan. Silloin ei tule ongelmia jos pariskunta ei pysy yhdessä koska silloin jaetaan jokaiselle omat tavarat. Tarkoittaa että jos ostaa vähän arvokkaampaa tavaraa niin kannattaa säilyttää kuitti koska se voi olla se joka ratkaisee omistajan. Ja jotkut paperit on perempaa pitä toisen puoliskon ulottumattomissa.
Jos aletaan sotkea tähän vielä käyttö-oikeuuksia (rajallinen aika eron yhteyydessä) niin tästä tulee vielä monimutkaisempi juttu. Varsinkin yhteinen koti ta toisen työssä tärkeä omaisuus joka on toisen omistuksessa on "vaara-aluetta".