Viljakirva
Valvoja: Farmari-ryhmä
Viljakirva
Anniina alkaa hiukan vaalentua ja nyt on tähkät väärällään kirvoja. Joissakin saattaa olla lähes sata kpl, yleensä kymmeniä.
Siellä täällä myös kukko kiekuu, harvakseltaan vielä reilun sentin pituisia mittarimatoja, mutta näistä en olisi huolissani.
Erilaiset pistepirkot lienevät vielä festarikierroksella, ei lainkaan toukkia tai aikuisia. Sääskiä ei näy eikä niitä myöskään ruiskuteltu aikanaan.
Kaurassa pieniä rykelmiä kirvaa, mutta ei varmaan ruiskutuksen väärttiä. Olisiko vaikutusta sillä kun rikka-aineen mukaan meni karateisku tuomikirvan niskaan.
Mitähän tekisi? Eihän enää yleensä tähän aikaan ruiskutella, mutta jotenkin ötökkäpaine on aivan tolkuton. Karaten varoaika on kaksi viikkoa, joten periaatteessa voisi vielä mennäkin.

Re: Viljakirva
Sama juttu, kirvoja kaura röyhyissä melkoisen reippaita määriä, lisääntyneet ihan lähiaikoina paljon. Noita mittarimatoja, tai mitälie vihreitä toukkia sitten ovatkaan, näkyy siellä täällä tähkissä. En muista oman vuodesta 2000 alkaneet viljelyuran aikana tällaisia kirvamääriä olleen tähän aikaan kesästä kauroissa ennen tätä kesää.
Re: Viljakirva
Eikös 2009 ollu kirvoja paljon.Ainakin kauramaassa.SamiT kirjoitti:Sama juttu, kirvoja kaura röyhyissä melkoisen reippaita määriä, lisääntyneet ihan lähiaikoina paljon. Noita mittarimatoja, tai mitälie vihreitä toukkia sitten ovatkaan, näkyy siellä täällä tähkissä. En muista oman vuodesta 2000 alkaneet viljelyuran aikana tällaisia kirvamääriä olleen tähän aikaan kesästä kauroissa ennen tätä kesää.
Re: Viljakirva
Nyt olisi jonkun aika tehdä koe: puolet pellosta Karatea, toinen puoli ilman. Koska tähkä- ja siemenluku on määräytynyt, Keskimääräistä tähkäpainoa tai 1000 jyvän painoa vertaamalla näkee ruiskutuksen vaikutuksen.
Oletan, että vaikutus on alle 20% , mitä lukua uhkakuvia myyvä kasvinsuojeluaineteollisuus tuputtaa.
Leppäpirkkoja ja toukkia on näkynyt etelässä runsaasti jo pari viikkoa. Kirvainvaasio on sillä lailla kyllä jo tasapainossa, mutta ruiskutuksella rauhoittaa ahdistuneen mielen.
-SS-

Ruiskutin. Karate 200g/ha reilun puolet vehnistä, tosin ne lohkot joissa kirvaa oli eniten. Ja siis määrä oli luokkaa jyvien välit täynnä kirvoja.
Jos siellä yrittävät elellä niin pakkohan niiden on imeä kasvia
täyttyviä jyviä?
Nimenomaan tarkistin ettei leppiksiä löytynyt vehnämaista, viiden hehtaarin kauralohkolla tuli reunassa heti yksi vastaan niin päätin antaa armon käydä oikeudesta. Kauralla kirvoja oli rykelmiä siellä täällä kuin syljyksiä tupakkimiehen jäljiltä eli ei yhtään vehnään verrattuna.
Menin pienellä traktorilla jossa on isot astinlaudat, joten sain edustavan näytteen kasvustosta samalla. Pinta kuhisi kirvoja mattonaan ja sitten niitä mittarimatoja. Seuraavana aamuna KVG onko leppiksen toukan varhaismuoto ehkä vaaleanvihreä ja teinkö peräti turhan työn, mutta mistään ei löytynyt muuta versiota kuin se siniharmaa jolla on jalat etupäässä ja suippo takaruumis. Niitä ei astinlaudoille kertynyt.
Vai tasapainossa? Tottakai, samoin kuin tämän kesän sademäärätkin. Turhaa puhetta että kuivuus vaivaa, meillä on tullut vettä oikeastaan aika mukavasti.

Tämä on paikkakuntakysymys, toki. Monin paikoin kirvat eivät ole viitsineet enää viikkoon imeä mitään valkoista viljaa kuivilla töyräillä, vaan siirtyneet mehukkaampien valvattien ja ohdakkeiden kukintoihin.AaJii kirjoitti: Vai tasapainossa? Tottakai, samoin kuin tämän kesän sademäärätkin. Turhaa puhetta että kuivuus vaivaa, meillä on tullut vettä oikeastaan aika mukavasti.
-SS-
Re: Viljakirva
Aamusella kävin tarkastamassa vauriot.
Tähkät puhtaita, maassa kuivalla savella erottuu tummahkoa raetta jonka ilman apusilmiä tihrattuna vaikuttaa kirvankuorilta. RIP.
Yksinäinen mittarimato näkyi puurtavan vielä tähkäpäässä, kun tietäisi mikä se on...vaikka samapa tuo.
Olisiko kylillä mennyt heinänkaadot sellaiseen saumaan että kirvat siirtyivät sopivasti vehnälle.

Pöytäkirjaan pyydän saada kirjata saman ilmiön myös ruiskuttamattomalla vehnällä. 27. - 28.07 olivat kirvat häipyneet, ehkäpä lentoon ? Leppäpirkkoja 1/ 50 tähkää. Pieniä ruskehtavia lintuja myös viime viikolla räpisteli tähkissä, eivät ainakaan jyviä nokkineet pois.AaJii kirjoitti:Aamusella kävin tarkastamassa vauriot.
Tähkät puhtaita
Huomautan myös, etten ole IP - tai luomualalla, elinkeinoni itse asiassa on teolliset kemikaalit, ehkä juuri siksi haluan tutkia omakohtaisesti, mitä hyötyä oikeastaan ruiskuttamisista on, jos on ollenkaan.
-SS-
Re: Viljakirva
Sunnuntaina oli leppäkertut löytäneet tiensä ruispeltoon ja kirvojakin tuntui äkkiseltään olevan vähemmän.
Re: Viljakirva
Jos olisin ilkeä, kysyisin että milloin olet käynyt peltojani tarkastelemassa?SS kirjoitti:Pöytäkirjaan pyydän saada kirjata saman ilmiön myös ruiskuttamattomalla vehnällä. 27. - 28.07 olivat kirvat häipyneet, ehkäpä lentoon ? Leppäpirkkoja 1/ 50 tähkää. Pieniä ruskehtavia lintuja myös viime viikolla räpisteli tähkissä, eivät ainakaan jyviä nokkineet pois.AaJii kirjoitti:Aamusella kävin tarkastamassa vauriot.
Tähkät puhtaita
Huomautan myös, etten ole IP - tai luomualalla, elinkeinoni itse asiassa on teolliset kemikaalit, ehkä juuri siksi haluan tutkia omakohtaisesti, mitä hyötyä oikeastaan ruiskuttamisista on, jos on ollenkaan.
-SS-
Olisit ilmoittanut tulostasi, oltaisiin menty yhdessä. Omat havaintoni kun olivat vähän toisenlaiset.
Ruiskuttamattomalla vehnällä oli edelleen kirvoja, mutta ne olivat näkymättömissä jyvien juuressa. Mutta jos siellä on kymmenen kirvaa /tähkä eikä joka tähkässä eikä koko lohkolla niin olkoot. Minua kiinnosti vain nuo hehtaarit joissa tähkät oli dipattu kirvakastikkeeseen.
Jyvä oli täyttymässä, korsi kova joten luultavasti sieltä jyvän puolelta sakki oli sapuskoittemassa. Kirvan ruokailutapoihin voi jokainen tutustua kesäisin puistolehmuksen alla.
Huomautan myös puolestani, että oletko SS miettinyt ammatinvaihtoa koskaan? Teet pian vahinkoa sielullesi jos olet itsesi myynyt kemikaalialalle ja toisaalta jaksat huolehtia jonkun hevonkuusen torpparin muutaman vehnähehtaarin pyretroidiruiskutuksesta.
Noilla lähtötiedoilla jotka kerroin ensimmäisessä viestissäni.
Re: Viljakirva
Niin, eli itse se päätös sittenkin on tehtävä, eikä kyseltävä ympäri Suomea. Eli oppikirjat käteen, torjuntakynnyksiä arvioimaan, eikä ärhennellä täällä poikkeavia näkemyksiä vastaan.AaJii kirjoitti:Jos olisin ilkeä, kysyisin että milloin olet käynyt peltojani tarkastelemassa?
Oma havaintoni oli, että hävisivät laihosta juuri silloin, kun alkoi hirvittämään. Itsestään.
-SS-
Re: Viljakirva
Näinhän se meni. Silloin kun kirvainvaasio havaittiin, hain tunnin verran opuksista ja netistä tietoa mutta eihän sitä juuri tällaiseen tapaukseen löydy.
Määrät ja ajankohdat ovat taas jotain aivan poikkeuksellista ja sitten näiden foorumienkaan kokemukset eivät sen suurempaa valoa tuoneet.
Ainoa jonka kanssa piti pähkäillä oli meidän 'kettutyttö' joka juuri oli kävellyt pellot läpi, ja jos olisi edes jokunenkin leppis löytynyt ei minulla olisi ollut asiaa ruiskuttelemaan.
Operaatioon kului puolitoista kiloa Karatea ja reilu kuutio vettä, joten jos tämä nyt aiheutti ekokatastrofin, torjunta-aineresistenssin ja kai ilmastonlämpenemisenkin niin olen kovasti pahoillani.
Tuon tyyppiset kommentit kuin 'ai on kirvoja? ei meil vaan!' ja 'ai ei oo leppiksii? kyl meil on!' luen jo silkaksi v-tuiluksi kun ollaan ihan eri vyöhykkeellä ja hiukan viljatkin eri vaiheessa. Siitä kärttyily, mutta tyylisuunnan oli vastaväittäjäni itse valinnut.
Kävin juuri katselemassa peltoja. Ruiskutetuilla ei mitään tuholaisen tapaisia eikä leppiksiä.
Ruiskuttamattomalla vehnällä hiukan kirvoja, näkyvät kun aukoo tähkää ja runsaasti mustia jätöksiä jotka lienevät viljakukon toukan nahkoja. Tähkissä lovia, viljakukon tekosia.
Ei leppiksiä eikä niiden toukkia. Viereinen kauramaa puhdas, ei kirvoja eikä leppiksiä.
Sitten toiseen kauramaahan. Siellä oli kirvoja kuten ennenkin, mutta myös ensimmäinen leppiksen toukka näkyi, hyvin pieni joten kanta on kai vasta nousussa. Tätä kauraa ei ole ruiskutettu ötökkäaineilla koko kesänä.
Poikkesin vielä naapurin kauramaassa, eri lajike kuin itsellä. Hyvin vähän kirvoja, ei lainkaan leppiksiä. Peltoa ei ole ruiskutettu millään kylvön jälkeen.
Omat päätelmät tämän jälkeen ovat:
-kirvoja esiintyy paikallisesti, kotikylällä oli paljon ja parin kilometrin päässä ei juuri mitään. Liittynee nurmien käyttöön.
-jos noin runsaasti esiintyy, ruiskutan jatkossakin. Todennäköisesti kasvan itse koiranputkea ennen seuraavaa invaasiota.
-aina ennen ruiskutusta tarkistan leppäpirkkotilanteen kuten nytkin. Tähän ei sitten riitä se että tiedetään kyseisen lajin olevan olemassa ja syövän kirvoja, niitä pitää olla kasvustossa silloin kun tarvitaan.