Huomen palaveri jossa olisi avuksi jokin hintahaitari,myyjänä olen.
Mikäli salaista nuo hinnat niin YV paras
Valvoja: Farmari-ryhmä
ATH kirjoitti:Jää näppiin vuokramaiden tukiosuuksia seuraavina vuosina, kun alan ajaa tilaa alas vuokramaiden osalta sitä myöden kun sopimukset loppuvat. En ole vielä päättänyt lahjoitanko tukioikeuteni omistajien hallintaan palautuvien maiden mukana ja saan tyhmän miehen maineen, vai myynkö ne eniten tarjoavalle, jolloin saan ittumaisen miehen maineen. Riippunee kysynnästä, eli hintatasosta.
Täällä tuo vuokramaiden tilatukien itsellään pitäminen on itsestäänselvyys, ja ne tilatuethan on myönnetty viljelijälle aikoinaan, ei vuokranantajalle.. Eli ne kuuluu silloin viljelijälle, kun ei niitä ole peltoon sidottu.Jari kirjoitti: Mietitkö ihan tosissaan että ottaisit vuokramaiden tilatuet itsellesi? Ainakin täälläpäin saa tosiaankin sen ittumaisen maineen,ja siitei pääse eroon. Ei kannattane muutaman roposen tähden. Sulla tilanne että lopetat vuokraamisen mutta toisessa tilanteessa tilanne mahdoton,vuokramaita ei saa rahallakaan mikäli näin on toiminut. Tai tarttee olla melkoisen lipevä uudelle vuokranantajalle...
tonii kirjoitti:Täällä tuo vuokramaiden tilatukien itsellään pitäminen on itsestäänselvyys, ja ne tilatuethan on myönnetty viljelijälle aikoinaan, ei vuokranantajalle.. Eli ne kuuluu silloin viljelijälle, kun ei niitä ole peltoon sidottu.Jari kirjoitti: Mietitkö ihan tosissaan että ottaisit vuokramaiden tilatuet itsellesi? Ainakin täälläpäin saa tosiaankin sen ittumaisen maineen,ja siitei pääse eroon. Ei kannattane muutaman roposen tähden. Sulla tilanne että lopetat vuokraamisen mutta toisessa tilanteessa tilanne mahdoton,vuokramaita ei saa rahallakaan mikäli näin on toiminut. Tai tarttee olla melkoisen lipevä uudelle vuokranantajalle...
On varmasti kiinostusta. Raivioita näkyy tulevan Salon itäpuolelle.ATH kirjoitti: ****
Onko joku täällä palstalla A-alueen tukiosuuksista kiinnostunut ostomielessä?
Tuskin niistä kuitenkaan paljoa voi pyytää, jos niistä eroon haluaa. EU-direktiivihän velvoittaa Suomen valtion luovuttamaan korvauksetta valtiolle määrätystä tilatukivarainnosta tukikelpoiselle tuettomalle alalle tilatukioikeudet viivytyksettä. Sikäli mikäli Suomen hallinto ryssi tuonkin EU-säädöksen, voi tukiosuuksille hiukan hintaa kertyäkin.
Mitä tarjotaan?